Sairaalaelämää

Nuorimmaisemme sairastui kuumeeseen kesäkuun lopussa. Katselimme kuumeen nousevan pahimmillaan 39,5 ja laskevan lääkkeiden avulla 37 kolmen päivän ajan. Huomasin myös, että Kuopuksella oli vaikeuksia niellä kiinteää ruokaa. Lopulta päätin, että lääkäriin on lähdettävä. Naapurimme lapsilla oli myös ollut korkea kuume ja toinen oli saanut jopa antibiootit kurkkukipuun. 

Ensiavusta pääsimme suoraan lastenosastolle, jossa todettiin lämpöä olevan ja kurkun olevan ärtynyt. Nielunäyte oli negatiivinen, mutta verinäytteessä huomattiin verihiutaleiden olevan matalalla. Määrä oli kuitenkin ok verrattuna siihen, että Kuopuksella epäiltiin virusperäistä kuumetta. Jouduimme jäämään tarkkailuun yön yli ja toisen ja lopulta kolmannenkin ennen kotiin pääsyä. Lääkäri sanoi ensimmäisenä päivänä, että erityislasten kohdalla he ottavat mieluiten sisälle osastolle ihan varmuuden vuoksi. Suomessa Kuopuksemme omalääkäri oli kirjoittanut hänen perussairaudestaan SEDc:stä pienen selostuksen englanniksi, jonka annoin hoitavalle lääkärille luettavaksi. Seuraavana päivänä lääkäri kertoikin soittaneensa Helsinkiin kysyäkseen lisätietoa sairaudesta, jota hänen uralla ei ollut vielä tullut vastaan.

Toisena päivänä verinäytteen perusteella hiutaleet oli laskeneet vielä lisää, joten lääkäri epäili viruksen laukaisseen ITP (Idiopaattinen trombosytopenia)-nimisen sairauden. ITP:ssä verihiutaleet laskevat todella alas, mikä on yleistä virusinfektioissa, mutta tapauksessamme arvot oli jo todella matalalla. Verihiutaleet ovat siis haavan paikkaajia, jotka tyrehdyttävät verenvuodon haavasta. Lääkäri kuitenkin sanoi, ettei ole mitään syytä olla huolissaan, sillä lapsemme oli iloinen, eikä hänessä ollut mitään muuta ITP:n viittaavaa. Minulle kerrottiin, että ITP:n sairastuu vuosittain 5/100 000 lapsesta, joista yksi tarvitsee lääkinnällistä hoitoa. 

Kolmantena aamuna Kuopukselle laitettiin tippa varmuuden vuoksi näytteenoton yhteydessä. Veriarvot olivat onneksi lähteneet nousuun. Pääsimme kotiin pitkällä ohjeistuksella: jos hänelle muun muassa nousisi kuume, tulisi outoja ihottuma-alueita, vaipasta löytyisi verta, pitää heti tulla ensiapuun. Lisäksi lapsemme piti ottaa rauhallisesti ja varoa saamasta kolhuja. Seuraavalla viikolla kävimme kontrollissa ja veriarvot oli jo nousseet vastaavasti yli keskiarvon, lähemmäs 1,5 kertaiseksi. Uusi kontrolli olisi kuukauden päästä. 

Lääkärimme soitteli ja yritti selvittää meille lastenlääkäriä ja antoi ohjeena, että minun pitäisi mennä kyselemään tiettyä ihmistä Centro Socio Sanitarioon, joka osaisi kertoa minulle jatkotoimenpiteet. Käydessäni tapaamassa tätä miestä, hän kertoi, että EHIC (eurooppalainen sairaanhoitokortti) kelpaa mihin vain kunnan lastenlääkärille. Mitään ongelmaa ei olisi, menisin paikan päälle ja esittäisin kortin. Tätä kautta saisin kummallekin lapsilleni hoitoa heidän perussairauteen ja myös itse tarvittaessa.

Italian sairaala oli täynnä kummallisuuksia, mihin en ollut tottunut. Olimme lähteneet vain käymään sairaalassa, emme jäämään sinne yöksi. Saimme illalla osastolle päästyämme keittiöltä tähteitä: oli erilaisia pastaruokia, hedelmää, leipää.. Kun aamupala saapui, olin ihmeissäni, kun työntekijä kyseli, missä kahvikuppini on? Siis mikä, oma kahvikuppi? Sain kahvin kertakäyttömukiin ja unohdin asian. Kahvin lisäksi aamupalalla tarjoiltiin keksiä, ei muuta. Lounaalla tarjottiin ruoka, ilman aterimia. Sain pyydettyäni kertakäyttöaterimet ja pääsimme ruuan äärelle. Lounas olikin tuhti, josta riitti syötävää myös iltapäivälle. Samoin päivällisestä riitti hyvin iltapalaksi leipää ja hedelmiä. Lopulta vasta toisena päivänä selvisi, että sairaalassa piti olla omat kupit ja aterimet! 

Mieheni ei ollut ehtinyt käymään sairaalalla myöhäisten koulupäivien vuoksi: minulla oli akku loppumassa, emme saaneet vaihtovaatteita, olimme kuin vankina sairaalaosastolla. En saanut poistua osastolta edes kahvilaan kysymään, onko heillä latureita myytävänä. Lapsia kun ei saanut viedä pois osastolta. Ennen kuin puhelimeni sammui, sain mieheltäni viestin, jossa hän kertoi yrittävänsä tulla käymään. Tuijotin toisena iltana kelloa ja ajattelin, ettei hän ehtisi, sillä viimeinen bussi lähtisi puolen tunnin päästä. Hän kuitenkin saapui: pelastava enkeli! Hän toi hammasharjat- ja tahnat, vaihtovaatteita, laturin.. kaikkea todella tarpeellista, mutta ei aterimia.. en ollut ehtinyt mainita hänelle niistä mitään! Seuraavan päivänä hän toi myös kupin ja aterimet, ettei meidän enää tarvinnut pestä kertakäyttöastioita. Ensi kerralla osaan pakata puolet omaisuudestani mukaan, jos lähdemme "käymään" sairaalalla.

Sairaalan huoneesta maisemaa kelpasi ihastella.

Mutta ei reissu ollut todellakaan turha! Saimme Kuopukselle myös hänen tarvitsemansa fysioterapian motorisen kehityksen tueksi. Häntä kävi tapaamassa sairaalan fysioterapeutti, joka teki lähetteen kunnan fysioterapiaan. Pääsimmekin aloittamaan käynnit jo alle kahden viikon päästä sairaalaseikkailustamme.

Sairaalassa pärjäsin todella hyvin englannilla, vaikka meitä oli peloteltu, ettei KUKAAN sitä osaisi! Osastolla oli aina joku, joka puhui englantia, niin lääkäreitä kuin sairaanhoitajia. Eräskin sairaanhoitaja kertoi, että hänellä tuottaa vaikeuksia rakentaa lauseita sanoista, sillä englannin kielioppi on niin erilainen italian kieleen verrattuna. 

Olin selvittänyt Kelasta pilkun tarkasti ennen lähtöä ja muuttomme jälkeen, mitä oikeuksia meillä on Italian puolella, vaikka kirjamme onkin Suomessa. Olemme oikeutettuja sairaanhoitoon niin äkillisen sairaustapauksen aikana kuin perussairausten kontrollikäyntien osalta täällä myös kolmen kuukauden jälkeen Eurooppalaisella sairausvakuutuskortillamme. Olemme myös saaneet Kelalta englanninkielisen selosteen, jossa kerrotaan meillä olevan oikeus hoitoon, jos joku sitä kyseenalaistaisi täällä olomme aikana. Kuitenkaan tapauksessamme meidän ei tarvinnut todistella kenellekään oikeuksiamme: kaikki tapaamamme lääkärit ja virkamiehet ohjasivat meitä mieluusti eteenpäin oikean hoidon suuntaan.

*** *** *** ***

Päivittelen myös pienempiä juttuja sekä Instagramissa että Facebookissa, joten rohkeasti vain sinne tykkäämään ja seuraamaan!