Italian salamia
"Mistä tunnistaa ukkospilven, Onko se tuollainen? Entä tuollainen? Tuo tuolla, se on ukkospilvi, eikö olekin?" keskustelimme vuosia sitten säästä ja pilvistä mieheni kanssa. Hän oli opiskellut kurssilla meteorologiaa ja kertoikin ukkospilvien synnystä. Hän kertoi, että ukkospilvi näyttää aivan alasimelta, siltä, missä taotaan kuumaa rautaa. Tämän jälkeen kysyin aina nähdessäni mielestäni alasimen taivaalla, onhan tuo ukkonen, tuleeko tänne nyt iso ukkonen. Ei ollut, ei tullut. Kunnes täällä! Löysin taivaalta alasimen ja laitoin miehelleni siitä kuvan. Olin löytänyt ihan oikean ukkospilven!
Olemme mieheni kanssa aina ihastelleet ukkosta, salamoita ja jyrinää; tuota luonnon voimaa kauneimmillaan. Suomessa asuimme paikkakunnalla, jossa järvi ja junaradat estivät ukkosia tulemasta lähemmäs. Ainakin, jos on uskominen vanhaan kansaan. Vain muutaman kerran saimme nauttia entisessä kotikunnassamme oikeasti suuresta ukkosesta, jossa taivas räjähti mahtipontiseen jyrinään. Istuimme parvekkeella katsomassa salamoita kunnioittaen luonnon voimakkuutta.
Tänne muuttaessamme katselin ensimmäisinä päivinä taivaan pilviä ja pohdin niiden näyttävän paljon suuremmilta kuin Suomessa. Ajattelin, että tämähän on vain tällaista romantisointia! Toukokuu oli todella sateinen (myös paikallisten mielestä) ja nauroimme tuoneemme suomalaisen sään tullessamme! Vettä tuli lähes joka päivä ja sää oli 15-20 astetta. Sisällä kuljin polvipituiset villasukat jalassa ja kieltäydyin laskemasta nuorimmaista kylmälle laattalattialle ryömimään. Ulkoillessa tarvitsi tuulitakin, pitkät housut, lenkkarit.. Paikalliset kulkivat kevyttoppatakeissa ja olivat tyytyväisiä, sillä harvoin täällä satoi tällä tavalla: luonto ja ihmiset kiittivät kylmästä ja märästä säästä. Italialaiset ovat outoa porukkaa, ajattelin.
Ukkosia mahtui muutama sateiseen toukokuuhun, mutta heinäkuun puolella paikallinen ukkonen näytti voimansa! Saimme ihastella illalla parvekkeeltamme luonnon mahtavaa valoshowta, joka kesti helposti toista tuntia. Taivas välkkyi kirkkaana iltamyöhällä ukkosen jyristessä aivan päällämme. Istuimme pimeällä parvekkeella ottamassa kuvia: minä, mieheni ja vanhempi tyttäremme. Tyttäremme kyseli kaikenlaista ukkosesta, salamista, jyrinästä; näkyykö se myös Suomeen kuun tavoin.. ja otti tietenkin samalla kuvia isänsä mallin mukaisesti.
Edes viereinen junarata ei estä nykyisin ukkosen matkaa. Ne muutamat ukkospäivät, joita tähän kesään on mahtunut, ovat olleet mahtavan äänekkäitä ja välkkyviä. Täällä ukkonen ei ole hetken jyrähdys, vaan joka kerta se on kestänyt useamman tunnin, jopa lähes koko päivän pienillä tauoilla. Lähellä oleva meri, vuoristo ja ilmasto tekevät ukkosesta aivan erilaisen kuin kotisuomessa. Joskus iltaisin puistoista tullessa saatamme nähdä kaukaa salamien iskevän jonnekin, mutta ääntä ei kuulu. Nämä ukkoset saattavat olla kaukana merellä, että vain valot kantautuvat meille. Joskus taas on toisinpäin: eräänä päivänä puistossa ollessamme, kuuntelin kauan ukkosen jyrinää, mutta minkään puhelimen sää-appsin mukaan ukkosta ei ollut tulossa. Mieheni laittoikin lopulta kuvan, missä näkyi ukkosen olevan vuorten takana. Ääni kuului, mutta ikinä se ei meille tullut.
Tämän kolmen kuukauden aikana, joista kaksi viimeisintä kuukautta ovat olleet kuumia kesäpäiviä (+-35 astetta), olen oppinut arvostamaan sadepäiviä vielä ukkostakin enemmän! Kodissamme ei ole ilmastointia ja lämpötila on noussut jo lähelle 30 astetta sisällä. Sadepäivinä ikkunoiden ja ovien ollessa auki, saamme sisälämpötilan laskettua jopa 26, mikä tuntuu ihanan viileälle! Jännityksellä odotamme syksyä ja talvea, miltä kodissamme tuolloin tuntuu..
Olemme mieheni kanssa aina ihastelleet ukkosta, salamoita ja jyrinää; tuota luonnon voimaa kauneimmillaan. Suomessa asuimme paikkakunnalla, jossa järvi ja junaradat estivät ukkosia tulemasta lähemmäs. Ainakin, jos on uskominen vanhaan kansaan. Vain muutaman kerran saimme nauttia entisessä kotikunnassamme oikeasti suuresta ukkosesta, jossa taivas räjähti mahtipontiseen jyrinään. Istuimme parvekkeella katsomassa salamoita kunnioittaen luonnon voimakkuutta.
Tänne muuttaessamme katselin ensimmäisinä päivinä taivaan pilviä ja pohdin niiden näyttävän paljon suuremmilta kuin Suomessa. Ajattelin, että tämähän on vain tällaista romantisointia! Toukokuu oli todella sateinen (myös paikallisten mielestä) ja nauroimme tuoneemme suomalaisen sään tullessamme! Vettä tuli lähes joka päivä ja sää oli 15-20 astetta. Sisällä kuljin polvipituiset villasukat jalassa ja kieltäydyin laskemasta nuorimmaista kylmälle laattalattialle ryömimään. Ulkoillessa tarvitsi tuulitakin, pitkät housut, lenkkarit.. Paikalliset kulkivat kevyttoppatakeissa ja olivat tyytyväisiä, sillä harvoin täällä satoi tällä tavalla: luonto ja ihmiset kiittivät kylmästä ja märästä säästä. Italialaiset ovat outoa porukkaa, ajattelin.
Ukkosia mahtui muutama sateiseen toukokuuhun, mutta heinäkuun puolella paikallinen ukkonen näytti voimansa! Saimme ihastella illalla parvekkeeltamme luonnon mahtavaa valoshowta, joka kesti helposti toista tuntia. Taivas välkkyi kirkkaana iltamyöhällä ukkosen jyristessä aivan päällämme. Istuimme pimeällä parvekkeella ottamassa kuvia: minä, mieheni ja vanhempi tyttäremme. Tyttäremme kyseli kaikenlaista ukkosesta, salamista, jyrinästä; näkyykö se myös Suomeen kuun tavoin.. ja otti tietenkin samalla kuvia isänsä mallin mukaisesti.
Edes viereinen junarata ei estä nykyisin ukkosen matkaa. Ne muutamat ukkospäivät, joita tähän kesään on mahtunut, ovat olleet mahtavan äänekkäitä ja välkkyviä. Täällä ukkonen ei ole hetken jyrähdys, vaan joka kerta se on kestänyt useamman tunnin, jopa lähes koko päivän pienillä tauoilla. Lähellä oleva meri, vuoristo ja ilmasto tekevät ukkosesta aivan erilaisen kuin kotisuomessa. Joskus iltaisin puistoista tullessa saatamme nähdä kaukaa salamien iskevän jonnekin, mutta ääntä ei kuulu. Nämä ukkoset saattavat olla kaukana merellä, että vain valot kantautuvat meille. Joskus taas on toisinpäin: eräänä päivänä puistossa ollessamme, kuuntelin kauan ukkosen jyrinää, mutta minkään puhelimen sää-appsin mukaan ukkosta ei ollut tulossa. Mieheni laittoikin lopulta kuvan, missä näkyi ukkosen olevan vuorten takana. Ääni kuului, mutta ikinä se ei meille tullut.
Tämän kolmen kuukauden aikana, joista kaksi viimeisintä kuukautta ovat olleet kuumia kesäpäiviä (+-35 astetta), olen oppinut arvostamaan sadepäiviä vielä ukkostakin enemmän! Kodissamme ei ole ilmastointia ja lämpötila on noussut jo lähelle 30 astetta sisällä. Sadepäivinä ikkunoiden ja ovien ollessa auki, saamme sisälämpötilan laskettua jopa 26, mikä tuntuu ihanan viileälle! Jännityksellä odotamme syksyä ja talvea, miltä kodissamme tuolloin tuntuu..
Kommentit
Lähetä kommentti