Laskut, jotka lopulta tuli maksetuksi

Kauppamaksut, vuokranmaksut, monet erilaiset laskut. Muutto uuteen maahan vie ihan toisenlaiseen maahan laskujen maksamisessa. Italiassa monet maksut tehdään käteisellä: kaupassa käynti, laskut maksetaan pankeissa, postissa, kaupoissa käteisellä. Meitä katsotaan hölmistyneenä, jos alle 10€ ostoksia teemme tai yritämme tehdä pankkikortilla. Kaikissa kahviloissa ei edes välttämättä kortti käy maksuvälineenä. Kuitin kuitenkin saa aina, se juostaan tuomaan, jos se ”unohtuu” kassalle. Erilaisten laskujen ja maksujen alkaessa tulla, olenkin oppinut hengähtämään ensin hetkeksi ja sen jälkeen aloittamaan selvitykset, kuinka mikäkin maksu maksetaan.

Ensimmäisinä päivinä, kun olimme tekemässä vuokrasopimusta, meille kerrottiin, että ensimmäisen kuun vuokra maksetaan käteisellä suoraan vuokraisännälle asunnonvälitystoimistolla. Siis käteisellä, mitä? Juuri Suomesta lähtiessä olimme siirtäneet useamman sata euroa tilille niitä rahoja, joita saimme myydessä kaiken ylimääräisen irtaimiston. Emmehän me tarvitse käteistä näin paljoa alussa, ajattelimme. Kuinka väärässä olimmekaan! Jatkossa kylläkin vuokranmaksu tapahtui tilisiirtona vuokraisännän tilille sovittuna päivänä. Puolen vuoden aikana on tullut selväksi, että italialaiset rakastavat käteistä! Täällä on muun muassa säädetty harmaan talouden kitkemiseksi laki, että käteisellä saa maksaa enintään 2 999,99€ maksuja ja laskuja. Tämän yli menevät summat pitää kiertää pankin tai vastaavan kautta, että siitä jää merkintä. Mikäli suurempia summia maksaa käteisellä, saattaa siitä joutua maksamaan joitain prosenttiosuuksia sakkoa valtiolle.


Myös ensimmäiset terveydenhoitoon liittyvät maksut olivat mystisiä: täällä maksut piti mennä maksamaan erityisellä laitteella kunnan sairaalalle tai terveydenhoidon pisteeseen. Omasta terveydenhoidon yksiköstä (mm. fysioterapia) sain laskun, jossa oli summa ja viivakoodi. Pääasiassa nämä ovat menneet helposti: laitat viivakoodin lukijaan ja maksat laskun. Tässäkin saat yllättäen päättää, käytätkö käteistä vai korttia. Maksun jälkeen saat kaksi kuittia, joista toinen on terveydenhuollolle todistus tapahtuneesta maksusta. Eihän nämäkään aina mene kuin Strömsössä, joten viime fysioterapialasku olikin yli 15 euroa pienempi, kuin lomakkeessa näkyvä summa. Pohdin tätä fysioterapeutin kanssa, joka soitti jonnekin toimistoon kysyäkseen apua. Yritin kolmannen kerran maksaa ja pyysin Infosta apua. Jouduin lähtemään lopulta kuuden kilometrin päähän sairaalaan maksamaan laskun, jossa summa merkittiin oikeaksi. Ehkäpä seuraava lasku on jo oikeanlainen.

TIM:ltä otettu internetin lasku tulee myös paperisena, mutta laskun maksua varten minulla on ladattuna älypuhelimeen TIM:n appi. Helppoa ja kätevää. Ainoa miinus tässä on, etten saa poistettua paperilaskua, josta lähtee joka kuukausi 2,50€ lisämaksu. Minun pitäisi kirjata jotain jonnekin heidän sivuilleen, ja minun italian kielen taidolla se ei vain onnistu.. Aina välillä palaan heidän sivuilleen tutkailemaan asiaa ja etsimään oikeaa kohdetta..

Sitten tupsahti ensimmäinen sähkö-, ja kaasulasku. Jaahas, oudon näköinen paperilappu kourassa pohdin maksua. Jostain löysin ja lopulta ymmärsin Google kääntäjän avulla, että kyseisellä yrityksellä on myös älypuhelimiin oma ladattava ohjelma. Latasin tämän ja tadaa! Onnistuin maksamaan laskun Apple payllä, todella helposti. Myös vesimaksu lähti kyseisen yrityksen kautta!

Parin kuukauden jälkeen kaasu- ja sähkön laskuttaja vaihtui jostain syystä. Uusi lasku, ei appeja! Pohdin, pähkäilin ja lopulta löysinkin laskusta Iban numeron ja viitenumeron laskulle. Suomalainen pankki ei kuitenkaan hyväksynyt viitettä, joten laitoin sen viesteille tarkoitettuun kohtaan ja toivoin parasta. Parin päivän päästä soitin heikolla italian kielitaidollani yrityksen asiakaspalveluun ja varmistin, että maksu oli mennyt perille: ”Tutto é bene.” sanoi asiakaspalvelija luurin toisella puolella.

Sky televisiopakettiin suomalaisen pankkikortin piti teoriassa toimia, mutta käytännössä sitä ei hyväksytty. Menimme paikan päälle tekemään sopimusta, asiakaspalvelija vielä soitti ja varmisti jostain, mutta mikään korttini ei kelvannut heidän järjestelmälleen. Jouduin tämän vuoksi avaamaan pankkitilin italialaiseen pankkiin, johon tehtiin suoraveloitusopimus. Sky käytännössä laskuttaa joka kuukausi tililtäni sopimuksen mukaisen maksun. Tästä minulle tulee tietenkin ilmoitus sähköpostiin kuukausittain, mutta mitään minun ei tarvitse tehdä sen eteen. Tämän tyyppistä maksua toivovat useat yritykset, sillä ymmärtääkseni se vähentää paperitöitä. Informaatiota tällaisesta maksusta on tullut myös muun muassa lapsemme päiväkodista, joka tarjoaa edelleen myös vanhanaikaisen tilisiirron maksuvaihtoehtona.
  
Viisi kuukautta olen maksellut laskuja näin, mutta nyt lokakuussa sain uuden, erittäin oudon laskun: roskayhtiöltämme tuli ensimmäinen lasku. Taas pyöritin, ihmettelin, löysin IBANin, mutta en viitettä. Sen huomasin, että jatkossa voin tehdä samanlaisen sopimuksen, kuin Skyn kanssa, mutta miten tämä ensimmäinen lasku maksetaan?! Päätin lopulta kysyä naapuriltani apua. Naapurini totesi, että tämä on ”postin” maksu. Se maksetaan kaupan kassalle, tupakkakauppaan, postiin.. mutta sitä ei kuulemma voinut maksaa pankkitililtä suoraan, johan oli! Vuorostaan hän oli ihmeissään siitä, ettei Suomen postin kautta voi maksaa laskuja! Minusta ajatus siitä, että lähden jonnekin kaupan tai kioskin kassalle laskujani maksamaan, kuulostaa todella kaukaiselta. Enhän minä nyt halua muiden näkevän minun laskuja. Hyvä, että kehtasin naapurilta kysyä asiasta, vaikka hänellä on varmasti samansuuruinen roskayhtiön lasku! tämä taitaa olla osa sitä suomalaista mentaliteettia: palkasta saati rahasta ei puhuta, mitään eikä kenellekään..

Vitkutin laskun maksua ja pohdin erilaisia vaihtoehtoja. Mennäkö ekaa kertaa tupakkakauppaan vai maksaisinko vaivihkaa kaupan kassalla ruokaostoksia tehdessä.. Lopulta keksin mennä italialaisen postin sivuille ja tutkia niitä. Sieltä keksin kirjautua (ei onnistunut aiemmin huonon Italian ymmärrykseni vuoksi) ja tadaa, taas sain yhden uudenlaisen laskun maksettua ilman pakollista toisen ihmisen kanssa kanssakäymistä! Ja jatkossa voin maksaa myös kaasu- ja sähkölaskun tätä kautta, ettei tarvitse arvailla onko maksu mennyt perille. Kaikkiaan mikä helpotus, edelleenkään kaupan kassan ei tarvitse tietää paljonko roskamaksuja makselen! Hupaisaa kylläkin Postin maksuissa on se, että he veloittavat yhden euron sen maksamisesta. Itse kirjaan kaiken maailman numerosarjat heidän ohjelmalleen ja he vielä rahastavat siitä.

En tiedä onko Italian tapa sen parempi kuin Suomen, mutta ainakin alkufiilksen jälkeen Suomen tapa vaikuttaisi helpommalta. Kaikki laskut ovat käytännössä samanlaisia Suomessa. On oma päätös, tilaatko laskun paperilla, sähköpostiin vai suoraan nettipankkiin. Nettipankissa voit valita myös suoraveloituksen. Italiassa vuorostaan tuntuu välillä olevan yhtä monta tapaa maksaa laskuja kuin yritystä. Kaikkeen tottuu ja kaikesta oppii. Oikealla asenteella tämäkään asia ei ole ollut ylitsepääsemätön, vaikka välillä siltä olisikin tuntunut! Laskut on tullut maksettua ajallaan ja jopa oikeaan osoitteeseen, tavalla tai toisella.

Kommentit

Katsotuimmat