Rauhaisaa Joulunaikaa!

Lähdimme joulun pyhiksi Suomeen. Olimme varanneet liput jo syyskuun lopussa, lapsille oli varattu myös hammas- ja kontrollilääkärit. Oli tarkoitus nähdä ystäviä ja sukulaisia, yhdet polttaritkin oli varattu kalenteriin. Aikaa olisi kolme viikkoa ennen paluuta Italiaan.
 

Lähdimme siis reissuun maanantaina 16.12. Olin ymmärtänyt kaikkien puheista, ettei Italian juniin saati busseihin ollut luottaminen jatkuvien lakkojen vuoksi. Mieheni ei päässyt edeltävällä viikolla kouluun bussilakon vuoksi, joten kokemusta meillekin kertyi näistä mystisistä lakoista. Päätin, että yöpyisimme Bolognassa lentokenttähotellissa. Junalla ja taksilla alkuillasta matka sujui kätevästi. Aikaisin seuraavana aamuna myös Flyon-hotellin ilmainen lentokenttäkuljetus toimi todella hyvin ja aikataulussa. Kuljettaja auttoi kantamaan laukut, kassit sekä koiran taksiin ja matka kesti alle viisi minuuttia.

Checkin:sä koiramme alkoi olla stressaantunut vajaan vuorokauden matkustamisesta ja kopassa olosta. Lentokentän henkilökunta pohti, tarvitsiko koiramme rauhoittavaa. Koiramme kuitenkin rauhoittui ja pääsi matkaan mukaan. Lentokentän virkailijat kertoivat Frankfurtin työntekijöiden olevan todella tarkkoja eläimien hyvinvoinnissa. Meillä oli varattuna tunnin vaihto kyseisen lentokentän kautta. Frankfurtissa lentomme viivästyi hiukan, sillä toisista koneista ei oltu saatu matkatavaroita ulos tarpeeksi nopeasti. Nauroimme, että lieneekö koiramme syynä tähän.
 
Onneksi kukaan ei soittanut meille, joten koirallamme kaikki oli hyvin. Myös kummatkin tytöt olivat edelleen innoissaan lentämisestä ja pääsimme näkemään auringonlaskun taivaalta käsin, kun lensimme kohti Helsinkiä. Nuorempi tyttäremme kiljui onnesta, kun laskeutuessa Helsinki-Vantaan lentokentän räikeät valot alkoivat näkymään. Vanhempi tyttäremme oli sopinut vaarinsa kanssa, että vaari hakee meidät lentokentältä. Eli matkamme Suomeen onnistui todella helposti ja ilman pahempaa stressiä.

Suomessa ensimmäiset päivät ovat menneet pääasiassa kyläillessä sukulaisten luona ja lasten lääkärikäynneillä. Hampaat tytöillä on kunnossa, samoiten vanhemman astmaan saatiin hyvät lisäohjeet. Nuoremmankin lääkärit meni hyvin, mitä nyt extrana pääsimme käymään magneettikuvissa. Aina ystävällinen ja tehokas Uuden lastensairaalan henkilökunta onnistui saamaan kaiken aikataulutettua ja pääsimme kuvauksiin vielä ennen joulunpyhiä.

On hienoa, kuinka paljon lääkäriaikoja saimme varattua kolmen viikon pätkälle, jotta saimme lastemme asiat kuntoon. Vaikka Italian terveydenhoito on osoittautunut ainakin meidän kohdalla erittäin toimivaksi, on mukavaa saada asioida omalla äidinkielellä lastemme terveysasioista. Ei tarvitse murehtia, oliko lääkärin ja meidän välissä kielimuuri, osasinko kertoa kaiken oikealla tavalla. En voi väheksyä EU:n antamaa mahdollisuutta tällaisille maasta hypyille EU:n sisällä ja kuinka tärkeää on saada terveydenhoitoa. Mikäli teillä ei vielä taskussa eurooppalaista sairaanhoitokorttia ole, niin hop, tästä se hankkimaan!

Nyt on hyvä vaihtaa vapaalle ja nauttia edelleen kovin kiireellisestä lomasta. Vaikka aikataulu on tiukka ja aikaa vähän, on ihana suhata nämä vajaa kolme viikkoa ympäri sateista ja sumuista Suomea, nähdä sukulaisia ja ystäviä, päästä vähän vapaalle ja nauttia Suomen talvesta.

Rauhallista Joulunaikaa!
 

Kommentit

Katsotuimmat