Korona-virus

Vielä viime keskiviikkona juttelimme nuorimmaisen fysioterapeutin kanssa, että hyvin täällä on tilanne: vain kolme tartunnan saanutta ja tilanne hallinnassa. Jo parin päivän päästä lauantaina ilmoitettiin tartunnan saaneita olevan lähemmäs 30 ja kaksi kuollutta sekä Pohjois-Italiassa olevan poikkeustila. Sunnuntaina tilanne oli jo 130 ja kolme kuollutta. Tänään maanantaina vielä lisää ja lisäksi ilmoitettiin Emilia-Romagnan alueelta löytyneen myös Korona-virus ainakin 17 henkilöltä. 
Kuva: http://www.regione.emilia-romagna.it/

Olimme sunnuntaina pitkästä aikaa kauppakeskuksessa ja ihmettelimme ihmisten vähyyttä. Kaupungissamme oli myös muutamat pienet Karnevaalijuhlat, joten epäilimme ihmisten olevan siellä. Vielä ei oltu uutisoitu koulujen suluista. Iltapäivällä kotiinpaluun jälkeen esikoisen eskariryhmässä ilmoitettiin koulujen olevan suljettu koko ensi viikon. Julkisia paikkoja suositeltiin välttämään. Myös mieheni koulu on suljettu. Hänen koulukaverinsa oli juuri matkustanut Milanoon kokeisiin, kun hänelle ilmoitettiin koulusta kokeiden olevan peruttu. Onneksi mieheni pystyy opiskelemaan etänä. 

Sunnuntai-iltana paikallislehdessä uutisoitiin auki olevissa kaupoissa olevan hyllyt tyhjänä: kauppakeskuksen Conad myi suurimmalta osalta ei-oota ja Lidlit säätelivät asiakkaiden määriä kaupassa. Samaan aikaan maan presidentti pyysi ihmisiä olemaan pelkäämättä ja panikoimatta.

Juttelimme illalla mieheni kanssa, että emme suoranaisesti tunne pelkoa. Tunteet ovat lähempänä hämmennystä ja ihmettelyä. Olo on kuin jossain huonossa tieteiselokuvassa. Enää ei tiedä, mitä odottaa. Suurimmat tiedot saamme tilanteesta Suomen uutisista, Hesarista ja Emilia-Romagnan Facebook-sivuilta. Sunnuntai-iltana Ylen uutisissa ei mainittu mitään, Maikkarilla oli juttua. Minun Italiankieli ei taivu vielä siihen, että pystymme paikallisia tiedotteita ymmärtämään kunnolla. Onneksi on naapurit ja Google translator!

Emilia-Romagnan sivuilla suositellaan seuraavia toimenpiteitä:
1. Pese kätesi usein. Julkisilla paikoilla suositellaan käsienpesuun alkoholipitoisia käsienpesuaineita.
2. Vältä ihmisiä, joilla on hengitystieinfektioita.
3. Älä kosketa silmiä, nenää tai suuta käsilläsi.
4. Peitä suu ja nenä aivastaessasi.
5. Älä ota virus-tai antibioottilääkkeitä, ellei lääkäri niitä ole määrännyt.
6. Puhdista kodin pinnat kloorilla tai alkoholipitoisella pesuaineella.
7. Käytä suojamaskia vain jos epäilet olevasi sairas tai autat sairastunutta ihmistä.
8. Kiinassa valmistetut tuotteet ja Kiinasta saapuneet paketit eivät ole vaaraksi.
9. Lemmikkieläimet eivät levitä Korona-virusta.

Menimme tänään illalla lähikauppaan katsomaan mitä sieltä enää löytyy. Itseä ei innostanut aamutuimaan lähteä kaupoille, kun kaikki rynnisivät siellä ottamassa kaikkea mahdollista. Meillä on ruokaa hyvin jääkaapissa ja emme ole huolissamme, että kaupat olisivat aivan tyhjinä. Ruokakaupassa kananmunat ja suurin osa hedelmistä, vihanneksista ja lihoista oli jo ostettu. Perunalaarissa oli yksi ainoa peruna, valmiiksi pakattuja lihoja oli muutamia yksittäisiä paketteja. Saimme ostettua lihatiskiltä lihaa ja joitain tarpeellisia kasviksia ruokimme. Leipääkin löytyi hyvin. Ehkä olemme hölmöjä, kun emme vieläkään panikoi asiasta. Esikoisemme ymmärtää, että koulut on suljettu ”sen pöpön” takia eikä kummastele asiaa sen enempää. Hän on vain iloinen, kun sai tänään leikkiä naapurin pojan kanssa poikkeuksellisesti pari tuntia meidän kodissa.



Lisätietoa Korona-viruksesta:
https://www.who.int/emergencies/diseases/novel-coronavirus-2019

Kommentit

Katsotuimmat