Pyörällä polkien
Syksy saapui rytisten myös Italiaan. Syyskuun sää on ollut kolea ja sateinen. Koulut ovat alkaneet ja ihmiset palanneet arjen rutiineihin. Meillä myös arki saapui ja pyörämatkat kouluun alkoivat. Olemme pyöräilleet täällä ollessa enemmän ja enemmän lasten kasvaessa. Aina meillä on ollut pyörä, sillä autoa emme ole koskaan omistaneet. Muuton jälkeen pyöräilyllä kesti kuitenkin hetkisen kaiken muun alkukohinan vuoksi, mutta nyt pyörä on tärkeä väline liikkumiseen kaupungin sisällä.
Muuton jälkeen minulla kesti koko ensimmäisen kesän, ennen kuin uskaltauduin pyörän selkään lasten kanssa. Olihan kesän aikana paljon muutakin ihmeteltävää uudessa kotikaupungissa, mutta pyörä sai pysyä rauhassa autotallissamme. Vanhempi tyttäremme sai ihka uuden Frozen- pyörän itselleen ensimmäisenä kesänä ja hän pääsi harjoittelemaan pyörällä ajoa uudelleen parin kuukauden tauon jälkeen. Kun pyöräily alkoi sujua pihan ulkopuolella hyvin, uskaltauduin itsekin polkupyörän selkään. Tilasimme nuorimmaiselle pienimmän kypärän, mitä netistä löysimme ja istutin hänet polkupyöräni takaistuimelle. Näytti, kuin neiti olisi kadonnut valtavaan istuimeen, mutta toisaalta ajattelin suuren istuimen suojelevan lastani mahdolliselta törmäykseltä.
Meidän piti aloittaa ensimmäisenä vuonna pyöräilyharjoitukset elokuussa esikoisen alkavaan esikouluun, sillä matkaa olisi kaksi kilometriä suuntaansa. Onneksemme lähes koko matka on pyöräilytietä, joten matka sujui aika helposti. Vain loppuvaiheessa pyöräilemme kävelytietä pitkin, sillä en halunnut opettaa vielä 5-vuotiasta pyöräilemään autotien reunalla. Tämä matka alkoi mennä nopeasti rutiinilla ja sen lisäksi olemmekin tehneet paljon pyöräretkiä puistoihin ja kauppakeskukselle. Täällä kun uskaltaa pyöräillä ympäri vuoden pelkäämättä liukasta jäätä tai lumikinoksia tiellä. Vesisade ei menoa haittaa eikä koulumatkoja. Suomalaisina meiltä kyllä löytyy oikeanlaiset asusteet sateessa polkemiseen. Olemme kuitenkin kahdesti kahden vuoden aikana joutuneet tukeutumaan naapurin autoapuun koulumatkoissa: ukkonen ei luo turvaa pyörämatkoille. Mikäli aamulla ukkostaa, hyppäämme naapurin auton kyytiin samalla, kun hän vie poikansa kouluun. Onneksi näitä aamuja on sattunut kohdalle vain kahdesti.
Ensimmäisinä eskaripäivinä erään lapsen isä oli huolissaan, kun nuorimmaisemme joutuu istumaan niin pienenä lapsena takanani piilossa. Hän suositteli kovasti hankkimaan eteen kiinnitettävän istuimen. Parin päivän päästä istuimen lukko murtui ja niin istuimesta tulikin käyttökelvoton pienelle ihmiselle. Uuden lukon ostaminen oli kalliimpaa kuin käytetyn istuimen ostaminen. Löysin ulkokirpputorilta pyörän eteen kiinnitettävän istuimen, mutta se ei kiinnittynyt kunnolla pyörääni, tai en siis osannut kiinnittää sitä. Onneksi naapurini riensi apuun ja antoi minulle lainaan omaa ylimääräistä pyörää, jossa oli kyseinen lastenistuin edessä. Tämän tyyppinen pyörä kaipasi hetken totuttelua, ennen kuin opin ajamaan niin paljon painoa edessä. Lapsen istuin on kiinnitettynä pyörän varteen ja se liikkuu aina kääntäessä. Kesti useamman viikon, ennen kuin opin kunnolla tasapainoisesti liikkumaan tällä mallilla.
Yhden asian olen pistänyt merkille italialaisessa pyöräilukulttuurissa: paikalliset "tavis"-pyöräilijät eivät käytä kypäriä, ei edes lapset. Tämä on mielestäni outoa. Naapurini kertoi, että hänen tyttärensä koulussa oli jaettu kaikille ilmaiset pyöräilykypärät, mutta kukaan ei niitä käytä. Olen meidän lisäksi bongannut tänä aikana ehkä viisi perhettä tai yksittäistä henkilöä, jotka käyttävät kypärää pyöräillessä! On outoa, että maassa, jossa ihannoidaan pyöräilyä, ei haluta suojata päätään. Muutenkaan paikallinen autokulttuuri ei ole mitenkään rauhallista, että uskaltautuisin autotien viertä polkea vilkkaimmilla teillä.
Suomessa on muuttunut kypärän käyttö mielestäni viimeisen kymmenen vuoden aikana parempaan suuntaan. Lapsilla näki hienoja kypäriä päässä ja niin aikuiset kuin lapset pitivät kypäriä polkiessaan tai potkulautaillessaan. Itsekin ostin kypäräni, kun aloitin työskentelyn lasten parissa: halusin näyttää, että aikuisetkin pitävät kypärää töihin polkiessa ja ettei se ole vain lasten juttu.
Täällä asuessa olen vihdoin päivittänyt vanhan kypäräni uudempaan, samoin esikoinen on saanut isomman pyörän ensimmäisen kouluvuoden jälkeen. Kuopus edelleen viihtyy kovin pelkästään pyörän kyydissä huutaen "lujempaa!". Hän on siirtynyt takaisin takapenkille istumaan uuteen hienoon istuimeensa, joka menee vielä vuosia. Löysimme edullisesti tutun ja turvallisen Hamaxin käytettynä. Nyt syyskuusta lähtien tämä kavalkaadi jatkaa pyörämatkoja eskari- ja koulumatkojen merkeissä pyörällä polkien.
Mukavaa alkavaa lokakuuta kaikille!
Meidän piti aloittaa ensimmäisenä vuonna pyöräilyharjoitukset elokuussa esikoisen alkavaan esikouluun, sillä matkaa olisi kaksi kilometriä suuntaansa. Onneksemme lähes koko matka on pyöräilytietä, joten matka sujui aika helposti. Vain loppuvaiheessa pyöräilemme kävelytietä pitkin, sillä en halunnut opettaa vielä 5-vuotiasta pyöräilemään autotien reunalla. Tämä matka alkoi mennä nopeasti rutiinilla ja sen lisäksi olemmekin tehneet paljon pyöräretkiä puistoihin ja kauppakeskukselle. Täällä kun uskaltaa pyöräillä ympäri vuoden pelkäämättä liukasta jäätä tai lumikinoksia tiellä. Vesisade ei menoa haittaa eikä koulumatkoja. Suomalaisina meiltä kyllä löytyy oikeanlaiset asusteet sateessa polkemiseen. Olemme kuitenkin kahdesti kahden vuoden aikana joutuneet tukeutumaan naapurin autoapuun koulumatkoissa: ukkonen ei luo turvaa pyörämatkoille. Mikäli aamulla ukkostaa, hyppäämme naapurin auton kyytiin samalla, kun hän vie poikansa kouluun. Onneksi näitä aamuja on sattunut kohdalle vain kahdesti.
Yhden asian olen pistänyt merkille italialaisessa pyöräilukulttuurissa: paikalliset "tavis"-pyöräilijät eivät käytä kypäriä, ei edes lapset. Tämä on mielestäni outoa. Naapurini kertoi, että hänen tyttärensä koulussa oli jaettu kaikille ilmaiset pyöräilykypärät, mutta kukaan ei niitä käytä. Olen meidän lisäksi bongannut tänä aikana ehkä viisi perhettä tai yksittäistä henkilöä, jotka käyttävät kypärää pyöräillessä! On outoa, että maassa, jossa ihannoidaan pyöräilyä, ei haluta suojata päätään. Muutenkaan paikallinen autokulttuuri ei ole mitenkään rauhallista, että uskaltautuisin autotien viertä polkea vilkkaimmilla teillä.
 |
| Giro d`Italia Forlíssa toukokuussa 2021 |
Suomessa on muuttunut kypärän käyttö mielestäni viimeisen kymmenen vuoden aikana parempaan suuntaan. Lapsilla näki hienoja kypäriä päässä ja niin aikuiset kuin lapset pitivät kypäriä polkiessaan tai potkulautaillessaan. Itsekin ostin kypäräni, kun aloitin työskentelyn lasten parissa: halusin näyttää, että aikuisetkin pitävät kypärää töihin polkiessa ja ettei se ole vain lasten juttu.
Täällä asuessa olen vihdoin päivittänyt vanhan kypäräni uudempaan, samoin esikoinen on saanut isomman pyörän ensimmäisen kouluvuoden jälkeen. Kuopus edelleen viihtyy kovin pelkästään pyörän kyydissä huutaen "lujempaa!". Hän on siirtynyt takaisin takapenkille istumaan uuteen hienoon istuimeensa, joka menee vielä vuosia. Löysimme edullisesti tutun ja turvallisen Hamaxin käytettynä. Nyt syyskuusta lähtien tämä kavalkaadi jatkaa pyörämatkoja eskari- ja koulumatkojen merkeissä pyörällä polkien.
Mukavaa alkavaa lokakuuta kaikille!
*** *** *** ***
Päivittelen myös pienempiä juttuja sekä Instagramissa että Facebookissa, joten rohkeasti klikkaa linkkiä; tykkää ja seuraa! Löydät muun muassa paljon pieniä extrapostauksia! Lukemisen iloa!
Kommentit
Lähetä kommentti