Nannan vuosi Italiassa

Koiramme on ollut aina terve. Meillä oli vakuutus hänelle siihen asti, kunnes hän täytti yhdeksän vuotta. Tätä ennen käytimme hänet Seniortarkastuksessa, missä kaiken todettiin olevan hyvin alkavaa kaihia ja kutiavaa korvaa lukuunottamatta. Vakuutus ei kuitenkaan ole ollut turha: saimme aikoinaan lohjenneen hampaan poiston vakuutukseen, jonka eläinlääkärilasku oli yli 560€ sekä jo mainitun Seniortarkastuksen ennen vakuutuksen lopettamista. Meillä ei ikinä ollut ongelmia vakuutuksen kanssa.


Italiaan muutto oli kuitenkin koirallemme iso juttu. Hän tuntui vanhentuneen hetkessä vuosia, vaikka ikää hänellä olikin jo. Italian lämpö sai Nannan erittäin väsyneeksi. Ennen niin nuorekas ja jaksava Cottonimme oli muuttunut sohvaperunaksi. Ensimmäisenä kesänä Nanna käytettiin aamulla mahdollisimman aikaisin ulkona, meidän aikaan siis yhdeksän kymmenen pintaan. Lämpötila oli noussut tuolloin jo kuumimpina päivinä yli 30. Seuraavan kerran hän jaksoi lähteä vasta iltapäivällä viiden jälkeen kun kuumin aika alkoi olla ohi. Iltalenkeistä Nanna piti eniten, silloin kun ei enää aurinko paistanut, vaikka lämpötila saattoi olla edelleen yöllä yli 20. Italian lämpötilat oli Nannalle selkeästi liikaa.

Lisäksi Nannan terveys ei enää ollut samalla tasolla. Olemme käyneet hänen kanssaan Italiassa useammin eläinlääkärissä kuin Suomessa yhteensä! Onneksi aivan nurkan takana on eläinlääkäri, jossa on myös 24/7 päivystys hätätapauksille. Viime syksynä ensimmäinen käynti johtui yksinkertaisesti matolääkkeiden loppumisesta, johon tarvitsin reseptin apteekkia varten. Ystävällinen eläinlääkäri kirjoitti reseptin ilman mitään lisäkustannuksia. Kaupungissamme on myös eläimille oma apteekki, jonne minun piti mennä lääkettä hakemaan.

Toisella kertaa jouduin käyttämään Vanhan Rouvamme eläinlääkärillä tulehtuneen anaalirauhasen vuoksi. Jouduin soittamaan eläinlääkäriin ja kertomaan italiaksi koiramme tilanteen, kerrassaan kamalaa! Minulla oli lunttilappu sekä italiaksi että englanniksi, jossa oli oikeat sanat puhelua varten. Onneksi sain vaikeuksien kautta ajan varattua. Rauhaset olivat tulehtuneet juoksujen jälkeen ja vuotivat kamalaa töhnää koiran nukkuessa milloin minnekin. Nanna sai särkylääkettä vaivaan. Rauhasilla kesti lopulta yli kuukauden parantua. Tämä on kuulemma aivan normaalia vanhemmille naaraskoirille.

Kolmannella kertaa soitin saadakseni koirallemme Ekinokokki-lääkityksen Suomen matkaa varten. Taas lunttilapulla tiedot, mitä ja mihin aikaväliin olisi saatava. Ekinokokki-lääkitys on annettava 1-5 vuorokautta (24-120h) ennen Suomeen paluuta, joten mikä päivä tahansa ei käynyt. Vein myös ulostenäytteen varmuuden vuoksi, sillä edellisellä kerralla eläinlääkäri oli näin ohjeistanut minua. Sitä ei olisi tarvinnut, mutta testi näytti joka tapauksessa negatiivista, kun sitä vielä lähtöaamuna kysyin. Tälläkin kertaa meillä oli myös hyvin englantia puhuva eläinlääkäri.

Suomeen lähtö oli Nannan kanssa paljon helpompaa kuin Suomesta lähtö reilu puoli vuotta aiemmin. Koppa oli otettu esiin jo joulukuun alussa ja Nanna pääsi rauhassa tutustumaan siihen. Nanna on aikamoinen stressaaja ja se alkoikin stressaamaan reissua heti lähdettyämme kotoa matkan päälle. Se ei tykännyt kopasta, mutta alistui olemaan siellä riehumatta. Suomen päässä koiramme oli kuin nuori versio itsestään! Hän leikki, lenkkeili, oli selkeästi onnellinen nähdessään tuttuja kasvoja.

Neljännen kerran pääsimme käymään eläinlääkärissä, kun kuopuksemme heitti vahingossa Nannan jalkaan lelun, joka teki jalkaan pienen reiän. Reikä tulehtui ja jalkaan syntyi Hotspot, joka vuoti mätää koiramme jalkaa pitkin. Tälläkin kertaa meitä vastassa oli englantia puhuva eläinlääkäri, mutta pieniä kielivaikeuksia meillä oli. Eläinlääkäri tarkisti ensin anaalirauhaset ja totesi niiden olevan kunnossa. Näytin hänelle suuren patin jalassa, jolloin hän ymmärsi mitä tarkoitan. Koiramme sai antibiootit ja kipulääkkeitä sekä söpön kaulurin, jota lopulta suostui öisin pitämään.

Elimme jo Korona-aikaa ja aloin kyselemään Nannan rokotusasioista, sillä rokotukset olivat vanhentumassa huhti-toukokuussa. Eläinlääkäri kertoi, ettei rokotuksia tehdä tällä hetkellä Koronan vuoksi. Vain akuutit tapaukset otetaan sisään ja hoidetaan. Hän pyysi ottamaan yhteyttä myöhemmin keväällä, kun tilanne rauhoittuu.

Nyt mennään kesäkuussa ja koiramme on rokottamatta! Toukokuun aikana koirallemme tuli uudelleen juoksut, joten en lähtenyt hänen kanssaan eläinlääkäriin kiusaamaan toisia koiria. Sitten vain unohdin asian jo.. Olen myös odottanut, että pahimmat ruuhkat menee ohi ennen kuin alan soittamaan rokotusaikaa. Siihen meinasi sunnuntai-iltana tullakin aihetta, kun koiramme astui ampiaisen päälle iltalenkillä. Huuto, parku ja ihmetys. Tassua nostaessa ampiainen lensi pois eikä Nanna enää suostunut astua tassullaan. Kotona ei saanut katsoa tassua, minä ja mieheni tähystimme ja etsimme mahdollista piikkiä. Anturat turposi, koira vinkui ja kiljui, jos tassuun yritti koskea. Lopulta löysimme piikin ja saimme sen pois. Koiramme sai kipulääkkeen ja loppuillan- ja yön katsoimme perään, ettei pahempia oireita tule turvotuksen lisäksi. Selvisimme tällä kertaa säikähdyksellä.

Kaikkiaan kulunut vuosi on vanhentanut rakasta koiraamme paljon. Hän ei jaksa kävellä ulkona enää samalla tavalla, ei leikkiä niin paljoa kuin ennen. Nanna tuli meidän perheeseen ollessaan 2-vuotias rasavilli Lady, joka kiusasi isompiaan räksyttämällä ja piiloutumalla koloihin, minne isommat ei päässyt. Koira, jota kannettiin lenkillä, kun neiti ei enää ”jaksanut” kävellä. Opetimme Nannan kävelemään pitkiä lenkkejä, kerjäämään kuin koiran kuuluu, olemaan Koira isolla K:lla. Kuopuksemme ensimmäisiä sanoja ovat olleet Nanna ja Koira. Toivomme, ettei muutto ole ollut liian raskas Nannalle ja että meillä olisi edessämme vielä monia vuosia yhdessä.

Nanna on muuten italiaa ja tarkoittaa lapsille puhuessa nukkumista, ehkäpä Nanna on ottanut nimensä täällä liian tosissaan.


*** *** *** ***
Päivittelen myös pienempiä juttuja sekä Instagramissa että Facebookissa, joten rohkeasti vain sinne tykkäämään ja seuraamaan!

Kommentit

  1. Ikää tulee vääjäämättä vain lisää. Onneksi on rakastava koti, missä saa rauhassa vanheta. Hyviä hetkiä teille ja koirallenne. Hyvää Juhannuksen odotusta myös,😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tämän vasta! Nannalta löydettiin tämän postauksen jälkeen nännikasvaimia, jotka poistettiin nopeasti heinäkuun alussa suuressa leikkauksessa. Samalla poistettiin kohtu. Nyt Vanha Rouva on selkeästi pirteämpi ❤️ Hyvää alkavaa syksyä myös Sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Katsotuimmat