Asiaa maskeista

Maskit.. paljon puhuttanut asia sitten Koronan alun. Olen seurannut Suomessa käytävää maski-keskustelua muunmuuassa Sosiaalisen median ja keltaisen lehdistön kautta. Olen kauhistunut siitä, kuinka maskin toimivuutta vähätellään eikä sitä haluta edes kokeilla. Italiassa ei tällaista vaihtoehtoa ollut. Alkuun maski oli myös täällä suositeltava, mutta kaikki loppuivat kaupoista hetimiten. 

Itse sain ensimmäisen kosketuksen maskeihin kuopuksen lääkärikäynneillä. Meillä ei ollut yhtään ja lapsemme fysioterapeutti antoi minulle kertakäyttöisen maskin tapaamisen ajaksi. En tiennyt, miten saisin maskin solmittua, joten se oli koko ajan karkaamassa silmiin silmälaseista huolimatta. Ei hyvä kokemus. Tapaamisen jälkeen kiirehdin kauppaan ajatellen, että suojaan itseni edes yhden kerran kaupassa käydessä.
 

Tähän aikaan maskipakkoa ei vielä ollut, mutta suositus niiden käyttöön oli painostava. Ne olivat loppuneet joka kaupasta. Viikkojen jälkeen Apteekista kertakäytyöisen maskin sai itselleen suolaisella 7€ kpl-hinnalla! Itse käytin saamaani maskia kaupassa useamman kerran, vaikka kertakäyttöinen olikin. Monet tekivät näin.

Totuin lopulta nopeasti maskin käyttöön eikä silmälasitkaan haitanneet käyttöä. Lasit ei huurustuneet, kun ne asetti maskin päälle. Rutiinilla mentiin nopeasti: laittaessa ja pois ottaessa aina huolellinen käsien pesu, maski ilmavasti korkealle, ettei lapset pääse koskemaan ja kosteus pääsisi haihtumaan.

Pian kauppoihin tulikin maskipakko. Pääsiäisen aikaan ensimmäiset kaupungin kustantamat maskit tulivat postilaatikkoon. Yhteensä niitä jaettiin kuusi kappaletta kolmena eri kertana. Kun Lockdownia alettiin purkamaan toukokuussa, puuttui valtio kauppojen ryöstöhintoihin maskien suhteen: hinnaksi määrättiin max 0,50€/kpl. Näin maskeja pystyi ostamaan kaupasta riippuen 1-50 kappaleen paketeissa. Mieheni pääsi toukokuussa jatkamaan opintojaan erityisjärjestelyin ja sai sieltä taas toisenlaisia maskeja käyttöönsä.

Maskien käyttö on edelleen pakollista kaupoissa, julkisissa liikennevälineissä, kouluissa, julkisissa tiloissa, jopa ulkona, mikäli 1 metrin väli ei onnistu. Tällä hetkellä puskaradio kertoo Italian suunnittelevan kokoaikaiseksi maskipakkoa aina ulkona liikkuessa. Itse olen käyttänyt neljää erilaista maskia näiden kuukausien ajan ja todennut, että jokainen maski on erilainen. Seuraavaksi omia kokemuksia:


1. Maski  

Ensimmäinen käyttämäni maski oli vihertävä, joka solmittiin pään taakse. Sain maskin fysioterapeutilta, joka myös käytti samanlaista. Alkuun maski oli hankala laittaa narujen vuoksi. Totuin kuitenkin nopeasti maskin solmimiseen ja tykkäsin maskin ilmavuudesta. Mielestäni tämä versio on edelleen paras kasvoilla oleva, vaikka vaikein laittaa päälle.

Tätä maskia ei voi säilyttää helposti taskussa tai laukussa pitkien narujen vuoksi. Maski onkin laitettava päälle jo kotona ennen ulos lähtöä. Myös narut rispaantuvat eikä tätä kertakäyttöiseksintarkoitettua maskia voi käyttää useaa kertaa.


2. Maski 

Sininen kertakäyttömaski tuntui paksummalta vihreään verrattuna. Itselläni tuntui alkuun, ettei happi meinannut kulkea maskin läpi. Astmaatikkona luulin huomaavani eron, mutta kevät ja allergiatkin saattoivat vaikuttaa tähän tuntemukseen.

Saimme näitä maskeja sekä kotikaupungiltamme että Finlaysonin myymälästä kaupanpäällisenä syyskuun alussa. Kuviona Finlaysonilla on Coronna ja maski on valkoharmaa väritykseltään. Tämä maski on helpoin laittaa päälle ja ottaa pois pitämällä kiinni kuminauhoista, sekä säilyttää taiteltuna esimerkiksi laukussa.




3. Maski

Taloyhtiömme tilasi paikallisesta lastenvaateliikkeestä kankaisia maskeja. Nämä olivat ensimmäisiä maskeja, joita löytyi kankaisena. Liike teki maskeja puuvillaisista jämäpaloista niin lapsille kuin aikuisille hintaan 3,5-4€/kappale. Tämä kangasmaski oli malliltaan todella istuva ja mukava, mutta paksu. Maskissa on myös tasku filtterille (esim. Kahvin suodatinpussista pala) ja sen voi pestä 60° asteessa. Usea pesu kuitenkin kutistutti kangasta ja maskista tuli lopulta turhankin tiukka: korvat alkoivat kipeytyä tiukasta kuminauhasta.

Tätä maskia käytän pääasiassa ulkoillessa, kauppaan ja asioille laitan jomman kumman ei-kankaisen maskin. Maski kostuu helposti ja se pitääkin pestä usein pesukoneessa. En pese kangasmaskeja joka kerran jälkeen, vaikka suositus olisi mikä. Ilmava paikka lasten ulottumattomissa toimii hyvin, jos maski ei ole kastunut.

Olen myös ostanut ohuempia kankaisia maskeja eri kaupoista. Nämä ohuemmat maskit ovat keitettävä tai pestävä vain 30°asteessa sekä sisältävät paremman suojan kuin puuvillainen. 
Nämä maskit ovat käyttäjälleen paljon mukavampia.


4. Maski 

Mieheni koulusta saatu malli. Tämä ei ole kertakäyttöinen, mutta käyttörajoitus tästäkin löytyy. Tätä mallia sai käyttää koulun mukaan viisi kertaa, jonka jälkeen maski on vaihdettava uuteen. Lensimme tämäntyyppisillä maskeilla Suomeen ja takaisin Italiaan. Ostimme Suomesta lisää näitä, sillä tämä maskimalli on kalliimpi kuin ylläolevat kertakäyttöiset.

Nämä maskit jättävät nenän ja suun alueelle ilmavimman kohdan, sillä itse maski on aika paksua tekoa. Tämän vuoksi maski on mukava,
tukeva sekä tiiviimpi kuin muut. 



Kaikkiaan maskien käyttö on aikalailla itsestä kiinni. Minä ja esikoisemme olemme astmaatikkoja, jotka kuitenkin voivat käyttää maskia. Emme saa hengenahdistusta, emme astmakohtauksia. On mielipideasia, mikä maskeista on paras ja mieluisin. Itse suosin solmittavaa (1.maski) tai ohuempaa kankaista, mieheni pitää koululta saamastaan mallista eniten. Esikoinen pitää 2. mallin maskista, mitä hänellä on sekä kankaisena että kertakäyttöisenä. Kaikki testaamani maskit alkavat kutittamaan kurkkua kolmen tunnin käytön jälkeen, sille ei voi mitään. Yleinen ohjeistus onkin vaihtaa maski neljän käyttötunnin jälkeen.

Suomen vierailulla elo-syyskuussa perheemme käytti maskia julkisissa liikennevälineissä aina. Suosistuksista huolimatta harvalla näkyi maskia kasvoillaan vielä tuolloin. Suositus oli vasta tullut voimaan. Ne jotka käyttivät olivat pääasiassa nuoria, vanhuksia ja muutama ala-asteikäinen lapsi! Kaupoissa maskia käytti minun lisäkseni vain 1-5 henkilöä. Alkoholituotteita ostaessa huomasin kassan empivän kysyä papereita, sillä hän ei halunnut selkeästi minun laskevan maskia alas! Aika ristiriitaista ja hankalaa varmasti kaupan työntekijöille..

Nyt lokakuun alussa joka maassa luvut tuntuvat nousevan nopeasti. Italiassa uusia tapauksia kerrottiin eilen olleen 3 600. Vielä viikko sitten tartunnan saaneita oli noin puolet vähemmän eli 1800. Meillä Emilia-Romagnan alueella uusia tartuntoja on 160-190 päivittäin, joista Forlissa on ollut 10-18 tapausta. Kaupungissamme tauti oli päässyt leviämään isossa tehtaassa, mistä äkkiä nousseet luvut johtuvat. Monet positiivisen testin tehneet ovat olleet jo valmiiksi karanteenissa perheenjäsenen tartunnan tai oireiden vuoksi. Lokakuun puolen välin jälkeen apteekeista voi hakea ilmaiseksi kaikille kouluikäisille ja heidän perheenjäsenille ilmaisen Koronatestin, jos oireita tulee. Testi otetaan sormenpäästä, aivan kuin tulehdusarvo tai verensokeri. Tällä hetkellä Italiassa todetuista tapauksista 50-70% ovat olleet oireettomia, suuri määrä!

Aasialaiset ovat olleet kaukaa viisaita, sitten vuoden 1918 ja Espanjantaudin: Aasialaiset ovat pitäneet maskia aina ollessaan itse kipeänä. He suojaavat muita maskeilla, eivätkä itseään muilta. Jospa otettaisiin Aasialaisista mallia ja laitettaisiin maskit kasvoille julkisilla paikoilla ollessa? Koskaan ei voi tietää, kenellä tämä tauti on.
 
Muistetaan kuitenkin laittaa maskit käytön jälkeen roskiin!


*** *** *** ***
Päivittelen myös pienempiä juttuja sekä Instagramissa että Facebookissa, joten rohkeasti vain tykkäämään ja seuraamaan! Sieltä löydät muun muassa paljon pieniä extrapostauksia ja ruoka-aiheisia juttuja!

Kommentit

Katsotuimmat