Joulu saapuu

Kuinka Joulusta selviydytään? Näin ovat jopa Muumit miettineet Joulu saapuu Muumilaaksoon-tarinassa. Pelkäsin tätä Joulua. Pelkäsin, että olen kadottanut joulumielen jonnekin syvälle, enkä löydä sitä.. pelkäsin, että meille ei tulisi joulua. Pelkäsin, että lapsille olisi kova paikka, ettei he pääsekään Suomeen. Minullekin se oli iso pala purtavaksi. Päätös lyötiin lukkoon marraskuun tienoilla. Alkoi kuulua puheita, kuinka lentoja perutaan jatkuvasti, pakollinen karanteeni Suomen puolella, haasteita koirien kuljettamisessa lentokoneessa.. liikaa muuttuvia asioita meidän perheelle matkanteon kannalta. Kun päätös tehtiin, olo oli ristiriitainen. Toisaalta olin tyytyväinen, että nyt asiaa ei tarvitse enää vatvoa, mutta samalla olin todella surullinen. Ensimmäinen joulu pois sukulaisten ja ystävien luota. 
 

Aloimme tekemään joulua kotiin jo marraskuun lopussa. Ostimme paljon joulukrääsää tontuista tyynynpäällisiin, laitoimme ulos värikkäät välkkyvät jouluvalot sekä kaikki koristeemme seinille, kuuntelimme joululauluja, joka adventti maistelimme uusia makuja pipareissa, leivoimme joulutähtiä. Hiljalleen alkoi tuntua, että joulufiilistä saattaisikin löytyä. Italiassa joulu alkaa 8. joulukuuta, jolloin meidän kaupungissa laitettiin upeat jouluvalot keskustan aukiolle vieville teille. Samalla myös keskustassa oli upea 7-minuuttinen valoshow valaistuina Municipio-rakennuksen seinälle. Vaihtuvat värit, mahtitempoinen musiikki.. kerrassaan upea! Linkin viime vuoden shown löydät postauksen lopusta.

Mutta noin viikko ennen joulunpyhiä ilmoitettiin, että Italia sulkeutuu joulunpyhiksi. Koko Italia olisi Zona Rossa. Kahden viikon aikana olisi vain neljä päivää, jolloin saisimme liikkua vapaammin kaupungin alueella. Tämä vuorostaan latisti jo syntynyttä joulufiilistä. Tämä tarkoittaisi sitä, että punaisina päivinä ulkona liikkuessa pitää täyttää omasertifikaatti, missä kertoo syyn liikkumiseen. Perhe saa liikkua kodin läheisyydessä, mutta esimerkiksi leikkipuistoihin ei ole asiaa. Sukulaisia saa kylästellä kaksi henkeä per päivä (alle 14-vuotiaita ei lasketa). Meihin muutoin lockdown ei vaikuta, sillä emmehän olisi menossa minnekään, eikä kukaan meille tulossa. Mutta tuntui pahalta, ettemme saisi tehdä perinteikästä pitkää lenkkiä perheen kesken ihastellen kaupunkia, jouluvaloja.. joulunpyhinä kun olisi ollut hyvin aikaa esimerkiksi ihastella upeaksi tehtyä keskustaa ja Saffin aukiota.

Joulu lähestyi ja yllätykseksemme postimies Pate toi meille Suomesta joulukortteja ja pieniä paketteja. Nämä pienet yllätykset nostattivat vuorostaan joulumieltä. Rakensimme myös uuden joulumenun: aattona suomalainen kalalautanen, graavia, silliä, ruisnappeja.. ruuaksi kaalikääryleitä ja imellettyä perunalaatikkoa, jälkiruuaksi pipareita ja joulutorttuja, italialaista Panettonea sekä glögiä. Joulupäivänä syötäisiin paahtopaistia. Menun laatiminen ja hankintalistan tekeminen on meillä joka vuotinen juttu, sillä olemme aina käyttäneet aaton aaton jouluruokien valmistukseen. Suhteemme alkuvuosina teimme laatikot itsemme lisäksi vanhemmille ja isovanhemmille, joten tämä ruuan valmistusprosessi on yksi suurimpia joulutunnelman luojia. 

Aaton aaton iltana todella väsyneenä ymmärsin, että ehkäpä se Joulu saapui meille hiljaa oven raosta tai livahti ikkunasta, ehkäpä tonttu päästi joulun sisälle meidän kotiin. Olo oli kotoisa katsoessa mieheni keittävän kaalia, lasten jo nukkuessa ja koiran valvoessa meidän toimia. Tänään, aattoaamuna joululaulujen soidessa ja puuron poreillessa, uskallan aavistuksen toivoa, että tämä ensimmäinen joulu ulkomailla kaikkine rajoituksineen ei ehkä olekaan aivan kurja. Minun ei tarvitsekaan pelätä Joulua. Mielestäni kaikkein parhaimman joululaulun sanat kuvaavat hyvin tätä joulua:

”Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.
Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!”

-Joulumaa-

Olen hankkinut yöpalaksi myös Prosciutto Cottoa, jota voin syödä onneissani sinapin kanssa, mikäli kinkkuhammasta alkaa kolottamaan.

Hyvää Joulua kaikille!



Kommentit

Lähetä kommentti

Katsotuimmat