La Festa dell’Immacolata Concezione

Italiassa epävirallisen virallinen Joulun aloitus on 8.12, ainakin Emilia-Romagnan alueella. Tuolloin koko Italiassa vietetään la Festa dell’Immacolata Concezione, suomennettuna Neitsyt Marian synnittömän sikiämisen päivää.
 

Vähän taustaa:
Pyhä Anna oli Neitsyt Marian äiti. Raamatun ulkopuolisten tekstien mukaan Anna yritti miehensä Joakimin kanssa saada vuosikausia lasta. Lopulta enkeli ilmestyi kertomaan heidän saavan tyttären, jolle Jumalalla olisi erikoistehtävä. Pian Anna huomasikin odottavansa lasta, joka oli Maria.

Marian perisynnittömän sikiämisen juhla­päivää vietetään katolisessa kirkossa 8. joulukuuta eli yhdeksän kuukautta ennen hänen kirkollisen perimä­tiedon mukaista syntymä­päiväänsä, joka on 8. syyskuuta. Itseasiassa siis tänä päivänä juhlitaan itse Marian synnitöntä sikiämistä, ei Jeesuksen. Roomalaiskatolisen kirkon mukaan Mariakin syntyi perisynnittömästi.
 
Tämän juhlan kunniaksi viimeistään tuolloin Italiassa aloitetaan jouluvalmistelut. Tähän kuuluvat ylivärikkäät ja välkkyvät jouluvalot, kuusen ja kodin jouluinen koristelu sekä Panettojen ja muiden jouluherkkujen syönti.
 
Meidän kaupungissa Joulun valmistuminen näkyy hyvin. Keskustassa on joka vuosi ollut edellistä upeammat jouluvaloshowt, jota tullaan ihastelemaan ympäri Italiaa. Naapurusto on muuttunut hiljalleen välkehtiväksi erilaisten valojen näkyessä pimeällä ulkona. Keskustan aukiolle on tuotu valtava kuusi sekä jokainen keskustan aukiolle vievä katu on valaistu jouluvaloin. Kolme vuotta sitten keskustan kirkon ulkoseinällä oli mahtava 7 minuutin pituinen valoshow, joka heijastettiin kaksi kertaa tunnissa monen päivän ajan sekä luistelurata ja joulukojuja. Kaksi vuotta sitten luistelurata ja jokapäiväiset joulukojut loistavat kuitenkin poissaolollaan, tiedätte varmasti miksi. Viime vuonna oli valaistu jokainen keskustan aukion rakennus sekä kirkon ja Communen rakennuksiin oli tehty liikkuva valoshow yhteistyössä Bolognan yliopiston kanssa.  Tänä vuonna olemme käyneet kurkkimassa joulushown rakennusta ja testaamista useana iltana: suuri päivä on nimittäin tänään! Keskustassa on Neitsyt Marian synnittömän sikiämisen päivän kunniaksi myös joulun avajaiset! 
 
Meillä on siis tullaan viettämään vuonna 2022 pitkää viikonloppua. Pyhäpäivä kun on torstaina, ovat koulut kiinni perjantaina, ettei lapsilla tule turhia ”hyppypäiviä”. Tälläisiä "hyppypäiviä" kutsutaan Italiassa Ponteksi, eli sillaksi. Joten mekin jatkamme kotimme koristelua jouluisaksi ja saatamme käydä ihmisvilinässä katsomassa valmista valoshowta, maskit kasvoilla tietenkin!

Lähteet:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mariologia


*** *** *** ***
Päivittelen myös pienempiä juttuja sekä Instagramissa että Facebookissa, joten rohkeasti vain tykkäämään ja seuraamaan! Sieltä löydät muun muassa paljon pieniä extrapostauksia ja ruoka-aiheisia juttuja!

Kommentit

Katsotuimmat