Minä, Aurinko & Akne

Hei, olen Mirja ja minulla on akne. 
Minulla on ollut akne ala-asteelta saakka. Ensimmäiset muistot ovat viidenneltä luokalta, kuinka häpesin selkäni finnejä. Puin aina flanellipaidan (muodikkaasti) nirunarutoppien päälle. Kasvoille en voinut tehdä mitään, koska en meikannut. Ei silloin ala-asteikäiset meikanneet. 
 
Ei meikkiä, ei filttereitä.

Yläasteella minua kiusattiin jatkuvasti ihoni takia. Olin helppo kohde, vaikka aina tappelin takaisin. Seiskaluokalla kävin jopa meikkaus-kurssin, jotta oppisin meikkaamaan. En oppinut. Sain myös antibiootit, joita söin useamman kuukauden. Kun kuuri loppui, loppui myös hyvä iho. E-pillerit tulivat myös kuvioihin samasta syystä kasilla. Ne olivat korkeahormonalisia Diane Nova- pillereitä, jotka myöhemmin mm. kiellettiin Ranskassa korkean laskimotukoksen riskin vuoksi. Pahin kiusaajani jopa kysyi ”vilpittömästi”, olenko saanut jonkun lääkekuurin; haistatin hänelle pitkät.

Mallorca 2012
Itse söin pillereitä yli kymmenen vuotta, kunnes minulle niitä ei enää annettu: silmissäni näkyi välillä sahalaidaksi kutsuttuja värikuvia. Lääkäri kieltäytyi antamasta enää mitään hormonaalisia ehkäisyreseptiä minulle. Ja näin taas vuosien jälkeen akne palasi.

Ensimmäinen etelänmatkani tein 2012 Mallorcalle. Aurinko teki tuolloin ihmeitä iholleni! Viikossa ihoni tuntui paranevan kuin ihmeen kaupalla. Ehkäpä loman sijaan kyseessä olikin hormonaalinen vaihtelu kehossa, tiedä häntä. Tuolloin kuitenkin uskoin vakavasti auringon voimaan. Muut lomat eivät ole olleet yhtä suosiollisia: akne ei ole muuttunut mihinkään etelän auringon alla.

 Taas jatkuvien antibioottikuurin jälkeen sain vihdoin 2013 kunnalliselta lähetteen oikealle ihotautilääkärille. Sain antibiootit, sopivan ehkäisyn ja lopulta niin kutsutun Isoterinoin-kuurin (Roaccutan). Sain juosta syys-toukokuun aikana joka kuukausi labrassa ottamassa maksa- ja raskaustestit, sillä raskaana ei missään nimessä saanut olla. Tulokset vein yksityiselle klinikalle, jonka jälkeen sain reseptin seuraavana päivänä. Labratulokset saivat olla maksimissaan viikon vanhat. Aluksi ihoni paheni ihan kamalaksi, jonka jälkeen se alkoi paranemaan. Tämä kuului asiaan. Keväällä olin syönyt jo yli suositusten kyseistä lääkettä ja jouduimme kesän takia lopettamaan lääkityksen. Lopulta akne palasi kesän jälkeen.

Pian syksyn jälkeen huomasin olevani raskaana. Ensimmäisessä raskaudessa ihoni parani, mutta akne palasi synnytyksen jälkeen. Samoin kävi toisessa raskaudessa. Menin töihin paluun jälkeen kosmetologille, joka teki minulle happo- ja neulahoitoja. Kerran kuussa kasvoni näyttivät siltä, että olin polttanut ne avotulessa. Pari tonnia köyhempänä, tulos oli sama. Kosmetologi sanoi, ettei koskaan ole käyttänyt niin kovia happoja tai pitkiä neuloja kenelläkään. Ihoni oli kuulemma kuin norsun nahka, paksu. Hän suositteli palaamaan lääkärin puheille. En vaivautunut.

Ja tässä sitä ollaan. Asun Italiassa, saan aurinkoa päivittäin. Ihoni paranee ja pahenee aina kiertoni mukaan. Ei auringon. Kaikkea olen kokeillut, paitsi täysin maidotonta ruokavaliota. Ehkäpä hoidot ovat jotain saaneet aikaan, sillä akne ei ole enää ihan niin paha kuin Isotetrinoin-kuurin aikana. Akneni on hormonaalinen sairaus, joka löytyy suvusta. Se ei johdu suklaan syömisestä, epäterveellisestä ruokavaliosta eikä huonosta hygieniasta. Se johtuu hormooneista, jotka vain haluavat kiusata minua. Tällä hetkellä ihonhoitoon käytän Cliniquen tuotteita ja meikkaamiseen kevyitä, mutta peittäviä voiteita. Paras on ollut Lumenen CC-voide. Lisäksi käytän ihooni Teepuu- ja Neemöljyjä. Toivon, että tyttäremme säästyvät tältä sairaudelta ja saavat ulkonäkönsä lisäksi isänsä ihon.
 
Tämäkin kuva meinasi joutua Ö-mappiin.

Tämä blogipostaus ei suoranaisesti liittynyt Italiassa asumiseen, mutta Instagramtili ”Nosotros.anna”n laittama haaste sai minut pohtimaan suhtautumista itseeni. Hän laittoi liikkeelle #tätäkuvaaenjulkaissut -haasteen ja halusin kertoa asiasta, jota häpeän itsessäni. Olen aina ollut suht sinut kroppani kanssa, mutta en ikinä kasvojeni. Olen poistanut monia kuvia, jossa olen lasteni kanssa, koska olen katsonut itseäni kauhulla: ”tuossa finni, naama punainen, olenpas laikukas..”. Ei lapseni niitä kuvia olisi niin katsoneet. He katsoisivat samaa kuvaa: ”Olipa ihana päivä, muistatko äiti?”, ”Onpas meillä hauskaa tässä”. Ei he minun finnejäni katsoisi.

Haastankin jokaisen katsomaan kuviaan uusin silmin. Älkää katsoko vain itseänne: ihastelkaa kokonaisuutta, muistoja ja tunnetta kuvissa. Kiitos ja niiaus.
 
Ei meikkiä, ei filttereitä pt.II (tytön ottama kuva)


Lisää Aiheesta voit lukea muun muassa: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00515


*** *** *** ***
Päivittelen myös pienempiä juttuja sekä Instagramissa että Facebookissa, joten rohkeasti vain tykkäämään ja seuraamaan! Sieltä löydät muun muassa paljon pieniä extrapostauksia ja ruoka-aiheisia juttuja!

Kommentit

Katsotuimmat