Joulujuhla Italian tapaan

Italiassa Joulujuhla on suuri tapahtuma kouluissa. Tärkeä osa sitä on Jouluevankeliumi. Meidän lapset käyvät yksityistä katolista koulua ja olimme viikonloppuna keskustassa katsomassa heidän ala- ja keskiasteen tekemää Evankeliumi-esitystä.
 

Emme oikeastaan tienneet tulevasta tapahtumasta mitään. Tiesin, että tyttömme pitää pukeutua valkoiseksi enkeliksi. Puvut olimme hankkineet yhdessä luokan edustajan kautta. Lisäksi tiesin, että tapaamme yhdellä keskustan aukioista ja paikalla olisi hyvä olla pieni hetki ennen puoli kolmea.

Ystäväni kertoi aikaisempina vuosina tapahtuman olleen todella iso, jossa kaikki koulun lapset kulkisivat kulkueena ympäri keskustaa. Muutamaan vuoteen tapahtumaa ei ole päästy järjestämään, mutta tänä vuonna se järjestettiin pienemmällä kaavalla aiempiin verrattuna. Vain halukkaat osallistuivat.
 
Esitys kesti kaikkinensa 1,5 tuntia, josta itse evankeliumi vajaan tunnin. Alussa oli marssi ja tanssiesityksiä. Kuoro lauloi laulut kauniisti. Itse evankeliumi alkoi kolmelta. Kolme eri nuorta luki evankeliumia muiden esiintyessä neljällä eri näyttämöllä. Maria ja Josef olivat omissa kodeissaan, kunnes lähtivät verolle. Lapsi syntyi ja kaikki tulivat ihmettelemään tätä pientä ihmettä. Välillä oli tanssi- ja rumpuesityksiä.

Esityksen lopussa kaupunkimme kirkon pääpappi kävi pitämässä puheen ja siunasi perheitä ja perheiden pieniä Jeesus-lapsipatsaita, joita laitetaan kodeissa esille seimeihin. Myös pormestari saapui toivottamaan hyviä pyhiä kaikille. 

Meistä oli upeaa nähdä italialainen joulujuhla! Koronan vuoksi olemme menettäneet paljon Italiassa asuessamme: Emme ole nähneet italialaisten tapaa juhlia pääsiäistä, Karnevaaleja saati uutta vuotta.. 
Kyllä tämä äiti-ihminen herkistyi näin hienosta ja suuresta tapahtumasta, joka lapsien kanssa oli järjestetty. Voitti omat muistot ala-asteiden joulujuhlasta ja Valkosipuli-nimisenä tonttuna olemisesta mennen tullen.

Olemme perheenä avoimia ja meitä kiinnostaa kovasti erilaiset uskonnot. Kuulumme itse evankelis-luterialaiseen kirkkoon ja lapsemme on myös kastettu suomalaisen puolinormin tavoin. Mielestäni Italiassa asuessa on hienoa, kuinka lapsemme pääsee osaksi maan kulttuuria uskonnon kautta, vaikka välillä vähän huvittaakin nuoremman tekiessä ruokarukouksen nykyään myös kotona joka ruokailun yhteydessä sekä vanhemman toiveissa oppia ”Isä meidän-runoelman” ulkoa.
 
Viisi vuotta sitten Italiassa katolisia oli reilu 70% ihmisistä, joista uskonnollisesti aktiivisia Eurispesin (l’istituto di ricerca dei italiani) tutkimuksen mukaan oli noin neljännes. Meidän naapurustossa uskonnollisuus näkyy varsinkin juhlapyhien aikaan, jolloin ihmiset käyvät kirkossa tunnustamassa syntinsä. Viikonloppuna meille tuli tiedotus lähikirkosta, milloin voimme varata ajan syntien tunnustukseen.

Mielestäni on hienoa oppia tuntemaan eri uskontoja. Olen aina ollut kiinnostunut eri uskonnoista ja uskontoon liittyvistä tavoista. Yläasteen uskonnon tunneilta muistan kartan, jota väritettiin sitä mukaan, mitä uskontoa käytiin läpi. Luen lapsille kirkosta saamastamme kirjasta niin joulun kuin pääsiäisen tapahtumista, mutta kerron myös muinaissuomalaisten tavoista. Minusta on hienoa, että lapset oppivat myös uskonnollisia asioita, jotka mielestäni kuuluvat yleissivistykseen ja kulttuuriin. 

Tänään Italiassa muuten alkaa virallisesti talvi. Vietämme talvea maaliskuun puoleen väliin saakka, kunnes kevätpäivänseisauksesta alkaa kevät. 

Hyvää Joulun aikaa kaikille tasapuolisesti!


*** *** *** ***
Päivittelen myös pienempiä juttuja sekä Instagramissa että Facebookissa, joten rohkeasti klikkaa linkkiä; tykkää ja seuraa! Löydät muun muassa paljon pieniä extrapostauksia! Lukemisen iloa!

Kommentit

  1. Varmasti hieno ja liikuttavakin tapahtuma. Ajatuksesi siitä, että lapset tutustuvat ja ovat mukana erilaisiin uskontoihin liittyvissä tapahtumissa on hyvä. Siitä kumpuaa myös aikuisuuteen asioiden ymmärrys ja hyväksyntä. Täällä suomessa on ollut ikävä huomata, että kouluissa kaikista juhlista viedään pienikin uskontoon viittaaminen pois. Kun subibirttäkään ei saisi laulaa. Päinvastoin pitäisi ottaa juhliin erilaisia uskontoihin liittyvää, kun meillä on hyvin monikulttuurinen koulumaailma tänä päivänä. Leppoisaa joulunodotusta sinne.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Katsotuimmat