La dolce vita
Suut makiaksi, sanoi mummo Mariannea syödessään. Mutta mitä on se kuuluisa Italialainen makea elämä, la dolce vita?
Katsoimme jokin aika sitten Primelta James Mayn sarjaa "Our man in Italy" ja jäin pohtimaan itsekin, mitä italialainen makea elämä oikeasti on? James May kulkee Italiaa kengänkärjestä kohti pohjoista tutkien italialaista kulttuuria ja pohtien heidän elämäntapaansa.
Itse en ole käynyt pohjois-italiaa kaueampana: lomailemassa Sansepolcrossa, Genovassa, Modenassa ja Milanossa, katsomassa formuloita Monzassa tifosojen kanssa kaatosateessa. Eteläisestä Italiasta minulla on vain huhupuheita kuultavana ja sieltä tulleiden naapureiden tarinoita ihasteltavana.
James May oli oikeassa, että italialainen ruoka on italialaisuuden yksi ydinreseptin osanen: se ei ole ihan sama mistä pastasta pasta carbonara tai pasta pesto tehdään; se on hengen ja veren kysymys. Lisäksi ainakin jokaisella Emilia-Romagnan mummolla on hameensa takataskussa "se aito ja oikea" ragún ohje, joka on samalla täysin erilainen; yhteen tulee punaviiniä, toiseen vain valkoviiniä, kolmanteen oikeita tomaatteja, neljänteeen versioon pitää laittaa tölkissä lionnutta. Jauhelihakin vaihtuu aina emännän mukaan naudasta, sekalaiseen tai lampaaseen. Ja kukaan ei näille mummoille uskalla sanoa, että meidän perheessä tämä kyllä tehtiin toisin..
Lounasta italiassa syödään pitkään nauttien erilaisista ruuista: jo päiväkodissa ruoka sisältää alkuruoka pastan, pääruuan kauden kasvisten kanssa, kauden hedelmän ja leipää. Ruokailuun varataan tunti ja kaikkea ruokaa nautiskellaan ilman kiirettä. Lapsemme aina kertovat millaista pastaa he ovat minäkin päivänä syöneet. Joskus jopa pala kakkua on saattanut olla jälkiruuaksi.
Italian byrokratia on Suomeen verrattuna kankeaa ja tahmeaa: asiat hoidettiin ennen koronaa pääasiassa paperilappusin ja jonottamalla tuntikausia; nykyään parissa vuodessa moni asia on muuttunut ja italialisetkin ovat harpanneet nykyaikaan ajanvaraussysteemeineen ja nettipalveluineen. Edelleen kuitenkin 90% asioista pitää hoitaa paikan päällä käyden aamupäivisin sadan muun kanssa jonottaen. Hidasta ja tehotonta. Työntekijän ammattitaidosta ja ystävällisyydestä riippuen asioiden hoito voi kestää tunnista kymmeniin päiviin. Me ulkomaalaiset saamme usein odottaa sen pitkän kaavan kautta.
Toisaalta italialaisilla on omanlainen mentaliteetti siihen, että asioilla on tapana sutvaantua ja hoitua. Vaikka joutuisi odottamaan vähän, tai tekemään muutaman mutkan eri virastojen kautta leimojen perässä. Ainakin pääsee keskustelemaan kasvotusten asioista ja odotellessa voi kertoilla naapureista ne parhaimmat juorut, jos tuttuja näkee virastoissa. Se on elämää- välillä kun voi käydä pikaisesti kahvilla, ottamassa lasillinen viiniä tai muutenkin ottaa rennosti asioiden selvittelyn ohessa.
Ja sekin on ihan ok, että seinissä kasvaa vähän vaaleanruskeaa homeenomaista ainesta.. Paikalliset isännöitsijät nauravat, kun me ulkomaalaiset soittelemme asunnon olevan homeessa.. Kaupasta saa "antimuffa" nimistä homeenpoistoainetta (klooria) ja maalitkin on erikseen: Suomessa samaa maalia käytetään nykyään huonekaluihin, täällä vedellään seinät. Kalkkimaalia löytyy rautakaupasta suurissa ämpäreissä, sillä home ei siinä niin tykkää kasvaa, ainakaan ekoihin vuosiin. Täällä asuntojen seinät maalataan valkeaksi poismuuton yhteydessä, jottei home ja muut liat näkyisi ihan heti uudelle asukkaalle. Ei väliä, piiloon vain!
Kasvokkain vieraille italialaiset ovat myös pääasiassa oikein ystävällisiä ja avuliaita! Ei ole yksi tai kymmenen kertaa, kun vieras on tullut avuksi joko tulkkaamaan tai muuten vain auttamaan. Mutta jonottaa italialaiset ei osaa: se on voittaja, joka työntää mummot jonoissa syrjään. Meidän brittinaapuri tunnistikin minun olevan muualta ensimmäisenä päivänä, sillä menin pitämään hänelle ovea auki: sitä kun tehdään vain vanhoille henkilöille.. toisaalta tutuille voidaan jo suoraan sanoa, että: " oletpa turvonnut loman aikana ja väsyneeltäkin näytät! Kerrassaan haudasta heränneeltä!" Alkujärkytyksen jälkeen tästäkin on opittu, että ollaan siis jo hyvissä väleissä, kun näitä kohtelliaisuuksia voidaan heitellä.
Italiassa ei ole Espanjan siestaa, mutta monen tunnit lounas: riposo. Ruoka on Italialisille tärkeää. Sitä syödää ja nautitaan. Jo koulussa opetetaan, että lounas on monen ruokalajin tapahtuma alkuruokapastan, ensimmäisen ja toisen pääruuan sekä kauden hedelmien kanssa. Koulussa tosiaan syödään se tunti ja nipistetään sitten ulkoilusta, jos pakko. Kaikki kaupat ruokakauppoja lukuunottamatta sulkeutuvat klo 12:30-15 väliseksi ajaksi, jotta italialainen pääsee nauttimaan pitkän lounaan ja lepotauon. Siten töitä jaksaa tehdä taas klo 19-20 asti, jolloin putiikit sulkeutuvat.
Italiassa myös vuodenajat ja muoti kulkevat tiukasti päivyrin mukaan: vuodenaika vaihtuu aina 20.-21. maalis-, kesä-, syys- tai joulukuuta ja muoti sen mukaan. Ulos ei ole asiaa collareissa ja naisilla korkkarit ovat tärkeä osa muotia. Kotivaatteet on erikseen ja ne päällä ei todellakaan astuta kotoa ulos.
Ei tarvitse stressata turhasta; huominen on huomenna ja kyllä se kissakin jaloilleen tippuu! Elämänasenne on oman navan ympärillä, hyvällä tavalla. Italialainen suorapuheisuus, hälläväliä asenne ja rento meininki varmasti ovat osa salaista la Dolce Vitaa siinä missä suomalaisille Sisu.
*** *** *** ***
Kommentit
Lähetä kommentti