Matkalla Maranelloon
Edellinen junaseikkailumme oli muuttaessa tänne. Bolognassa tapahtuneiden raidesekoilujen jälkeen en hetkeen kaivannut junilla liikkumista. Mutta mieheni loman kunniaksi päätimme lähteä Maranelloon viemään tyttäremme Ferrari-museoon.
Panikoin jo alkuun junalippujen ostoa. Olemme siis aiemmin matkanneet paljon junalla, niin Suomessa kuin Italiassa lomilla ollessa. Emme omistaneet Suomessa autoa ja usein liikuimmekin junalla esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Tykkään pitää ohjat käsissä ja halusin kaiken olevan valmiina ennen lähtöpäivää. Yritin ostaa junalippuja edellisiltana netistä, mutta korttini nettipankki ei halunnut toimia. Aamulla lopulta jouduimme juoksemaan asemalle ostamaan lippuja, jotka saimmekin nopeasti ilman jonottamista hurjat viisi minuuttia ennen junan lähtöä.
Matkustimme 1,5 tuntia junassa neljä- ja yksi vuotiaiden tyttäriemme kanssa. Onneksi kummatkin ovat tottuneet julkisilla liikkumiseen, joten ongelmia ei ollut eikä tullut. Sattumalta onnistuin nousemaan jopa sellaiseen vaunuun, johon rattaat mahtuivat sulkematta ja löysinkin niille tarkoitetun paikan vaunusta. Emme liikkuneet ruuhka-aikaan, joten junassa oli hyvin tilaa.
Modenassa kävimme pikaisesti tutustumassa Enzo Ferrari museon vessaan ja kauppaan ennen Ferrari-bussilla matkaamista kohti Maranelloa. Yritimme ostaa bussilippuja netistä edellispäivänä, mutta niitä ei pystynyt jostain syystä ostamaan. Paikan päällä yritimme löytää lipunmyyntiä, mutta italialaisen pyhäpäivän vuoksi se oli kiinni. Itse Enzo museosta neuvottiin ostamaan lippu suoraan bussista poikkeuksellisesti. Kuski taas sanoi maksun tapahtuvan paluumatkalla museolta. Asia selvä, lopulta. Reilu puolen tunnin bussimatka sujui hyvin, lukuunottamatta vanhemman tytön matkapahoinvointia. Onneksi tytön huono olo helpotti nopeasti ja pääsimme jatkamaan alkuperäisessä suunnitelmassa.
Kävimme pyörähtämässä ensiksi isossa Ferrari Storessa ennen museota. Lisäksi lounasaika ja nälkä yllätti, joten kävimme myös syömässä ylihintaista lounasta museon viereisessä kahvilassa. Hinnasta viis, palvelu paikassa sentään pelasi hyvin. Työntekijät olivat ystävällisiä ja kärsivällisiä pohtiessamme ruokavaihtoehtoja. He osasivat esimerkiksi kertoa nopeasti, mikä pastaruoka ei sisältänyt kananmunaa. Ruoka myös tuli nopeasti, vaikka paikassa oli muitakin syömässä. Mieheni teki syödessä huomion, että esimerkiksi paikan pizzat oli suoraan pakasteesta.
Itse museo oli tällä kertaa pieni pettymys. Olimme käyneet mieheni kanssa siellä neljä vuotta aiemmin syksyllä, joilloin nähtävää ja ihasteltavaa riitti paljon. Kävelimme ja katselimme tuolloin museossa useamman tunnin ajan ja huoneita tuntui olevan loputtomiin. Silloin pohdimme, ettei kaikkea edes ehdi näkemään yhdellä kertaa ja lähdimmekin pois päivän viimeisellä bussilla. Tuolloin otimme myös tehdaskierroksen, mikä oli kokemus sinänsä! Tällä kertaa näyttely oli todella suppea: muutamia autoja siellä täällä. Tuntui, että puolet huoneista oli poissa käytöstä vuosien takaiseen verrattuna. Olimmekin valmiina jo tunnissa ja pääsimme kotimatkalle pari tuntia alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen. Pakko kuitenkin plussana todeta, että museossa oli helppo kulkea myös rattailla. Eri kerrosten välillä oli helppo löytää hissi, ettei rattaita tarvinnut portaissa kantaa.
Paluumatka bussissa meni mukavasti tyttöjen nukkuessa pienet päiväunet, saimme jopa jostain syystä alennusta bussilipusta. Lieneekö kuskia säälittänyt tyttömme aikaisempi olotila.. myös junamatka meni mukavasti, vaikkakin lapset alkoivat olla yliväsyneitä päiväunista huolimatta ja kyllästyneitä matkantekoon. Itse pelkäsin jo muille matkustajille riittävän tyttöjen mekastus, mutta noustessamme asemalla pois, saimmekin iloisia hymyjä osaksemme!
Illalla vielä jutellessa, oli Esikoinen erittäin iloinen museokäynnistä. Hän oli kauan halunnut päästä matkustamaan junalla ja Maranellon autot olivat hänestä hienoja. Kuulemma uudelleen pitäisi päästä joskus.. Lupasimme mennä katsomaan seuraavaksi Modenan Enzo Ferrari museota, ehkä ensi kesänä. Itsekin toivon mukaan opin, ettei kaikkea kannata suunnitella ja ostaa valmiiksi. Italiassa asumisen aikana olen huomannut, ettei hyvin suunniteltu olekaan aina puoleksi tehty, vaan pitää antaa virran viedä ja osata nauttia kyydistä ottaen huumorilla vastaan niin vastoinkäymiset kuin onnistumiset.
Panikoin jo alkuun junalippujen ostoa. Olemme siis aiemmin matkanneet paljon junalla, niin Suomessa kuin Italiassa lomilla ollessa. Emme omistaneet Suomessa autoa ja usein liikuimmekin junalla esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Tykkään pitää ohjat käsissä ja halusin kaiken olevan valmiina ennen lähtöpäivää. Yritin ostaa junalippuja edellisiltana netistä, mutta korttini nettipankki ei halunnut toimia. Aamulla lopulta jouduimme juoksemaan asemalle ostamaan lippuja, jotka saimmekin nopeasti ilman jonottamista hurjat viisi minuuttia ennen junan lähtöä.
Matkustimme 1,5 tuntia junassa neljä- ja yksi vuotiaiden tyttäriemme kanssa. Onneksi kummatkin ovat tottuneet julkisilla liikkumiseen, joten ongelmia ei ollut eikä tullut. Sattumalta onnistuin nousemaan jopa sellaiseen vaunuun, johon rattaat mahtuivat sulkematta ja löysinkin niille tarkoitetun paikan vaunusta. Emme liikkuneet ruuhka-aikaan, joten junassa oli hyvin tilaa.
Modenassa kävimme pikaisesti tutustumassa Enzo Ferrari museon vessaan ja kauppaan ennen Ferrari-bussilla matkaamista kohti Maranelloa. Yritimme ostaa bussilippuja netistä edellispäivänä, mutta niitä ei pystynyt jostain syystä ostamaan. Paikan päällä yritimme löytää lipunmyyntiä, mutta italialaisen pyhäpäivän vuoksi se oli kiinni. Itse Enzo museosta neuvottiin ostamaan lippu suoraan bussista poikkeuksellisesti. Kuski taas sanoi maksun tapahtuvan paluumatkalla museolta. Asia selvä, lopulta. Reilu puolen tunnin bussimatka sujui hyvin, lukuunottamatta vanhemman tytön matkapahoinvointia. Onneksi tytön huono olo helpotti nopeasti ja pääsimme jatkamaan alkuperäisessä suunnitelmassa.
Kävimme pyörähtämässä ensiksi isossa Ferrari Storessa ennen museota. Lisäksi lounasaika ja nälkä yllätti, joten kävimme myös syömässä ylihintaista lounasta museon viereisessä kahvilassa. Hinnasta viis, palvelu paikassa sentään pelasi hyvin. Työntekijät olivat ystävällisiä ja kärsivällisiä pohtiessamme ruokavaihtoehtoja. He osasivat esimerkiksi kertoa nopeasti, mikä pastaruoka ei sisältänyt kananmunaa. Ruoka myös tuli nopeasti, vaikka paikassa oli muitakin syömässä. Mieheni teki syödessä huomion, että esimerkiksi paikan pizzat oli suoraan pakasteesta.Itse museo oli tällä kertaa pieni pettymys. Olimme käyneet mieheni kanssa siellä neljä vuotta aiemmin syksyllä, joilloin nähtävää ja ihasteltavaa riitti paljon. Kävelimme ja katselimme tuolloin museossa useamman tunnin ajan ja huoneita tuntui olevan loputtomiin. Silloin pohdimme, ettei kaikkea edes ehdi näkemään yhdellä kertaa ja lähdimmekin pois päivän viimeisellä bussilla. Tuolloin otimme myös tehdaskierroksen, mikä oli kokemus sinänsä! Tällä kertaa näyttely oli todella suppea: muutamia autoja siellä täällä. Tuntui, että puolet huoneista oli poissa käytöstä vuosien takaiseen verrattuna. Olimmekin valmiina jo tunnissa ja pääsimme kotimatkalle pari tuntia alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen. Pakko kuitenkin plussana todeta, että museossa oli helppo kulkea myös rattailla. Eri kerrosten välillä oli helppo löytää hissi, ettei rattaita tarvinnut portaissa kantaa.
Paluumatka bussissa meni mukavasti tyttöjen nukkuessa pienet päiväunet, saimme jopa jostain syystä alennusta bussilipusta. Lieneekö kuskia säälittänyt tyttömme aikaisempi olotila.. myös junamatka meni mukavasti, vaikkakin lapset alkoivat olla yliväsyneitä päiväunista huolimatta ja kyllästyneitä matkantekoon. Itse pelkäsin jo muille matkustajille riittävän tyttöjen mekastus, mutta noustessamme asemalla pois, saimmekin iloisia hymyjä osaksemme!
Kommentit
Lähetä kommentti