Vuosi Italian viemänä
Siitä on vuosi kun aamuyöllä hypättiin bussiin, joka vei perheemme lentokentälle. Vuosi siitä, kun olimme hyvästelleet kaikki meille tärkeät ihmiset ja itkeneet monet itkut, sillä emme tienneet milloin tapaisimme uudelleen. Vuosi siitä, kun teimme pitkän matkan uuteen kotimaahamme. Vuosi siitä, kun astuimme ensi kertaa kotikaupunkiimme, emmekä tienneet yhtään millaiseen kaupunkiin olimme edes tulleet. Vuosi on mennyt nopeasti. Ensimmäisistä päivistämme voit lukea täältä.
Kun muistelen viimeisiä päiviä Suomessa, mieleeni tulee ensimmäisenä onni ja autuus. Kaikki ne ihmiset, jotka tapasimme vielä viimeisinä päivinä, ystävät jotka auttoivat tuntien ja minuuttien loppuessa päivistä. Olette aivan ihania!
Vuoteen on mahtunut paljon uutta ja ihanaa, onneksi vähemmän huonoja sattumuksia. Meillä on ollut Suojelusenkeli matkastamme, sillä ikinä en olisi lähtenyt näin valmistautumatta minnekään, saati muuttanut lasten kanssa ulkomaille ilman A-luokan suunnitelmaa. Hullu minä! Asunnon saamisesta lähtien kaikki on ollut aivan erilaista kuin kotisuomessa. Ilman Suomalaiset Italiassa- Facebook ryhmää olisin ollut pihalla kuin lumiukko. Vuoden aikana esikoisemme on oppinut hyvää vauhtia puhumaan italiaa esikoulussa ja aloittaakin ensimmäisen luokan syksyllä. Kuopus pääsi nopeasti Italian mainion terveydenhuollon piiriin ja saanut laadukasta fysioterapiaa sekä oppinut vihdoin kävelemään vajaan kahden vuoden iässä suurista haasteista huolimatta. Lisäksi kuopuksemme on alkanut sanomaan sanoja kolmella kielellä: suomella, englannilla ja italialla. Suuria ponnistuksia pienille ihmisille.
Olemme tutustuneet moniin upeisiin ihmisiin vuoden aikana ja saaneet ystäviä naapureistamme. Eräs ensimmäisistä kontakteista oli, kun naapurimme tuli esittäytymään. Tämä tapahtui samana päivänä, kun muuttokuormamme saapui. Hän asuu yläkerrassamme ja kertoi nähneensä meidät jo sinä päivänä, kun kävimme katsomassa asuntoa sateisena toukokuun torstai-aamuna. Hän kertoi asuntomme olleen kolme vuotta tyhjänä ja että hänen poikansa pitäisi nyt rauhoittua, ettei meidän perheen elämä häiriintyisi jatkuvasta tömistelystä! Äänet eivät ole meitä häirinneet, mutta lapsistamme on tullut todella hyviä ystäviä!
Myös moniin muihin naapureihin olemme päässeet tutustumaan: muuttaessamme meitä tuli moikkaamaan niin englantilainen kuin suomalainen naapuri! Valitettavasti suomalainen menehtyi joulun alla, mutta onneksi ehdimme tapaamaan syksyn aikana muutamia kertoja. Moni naapurimme ja uusi tuttavamme ovat englanninkielen opettajia, joten olen päässyt valitettavan helpolla Italian kielen oppimisen suhteen. Onneksi osa naapureista puhuu vain italiaa, joten kieltä on tullut sitä kautta käytettyä edes vähän. Vuosi sitten en olisi osannut edes aloittaa keskustelua, saati sanoa huomenta naapureille! Nyt sentään pystyn jollain tavalla kertomaan asioita ja ymmärtämään heidän puhetta.
Viime kesänä ja syksynä meillä kävi myös vieraita Suomesta ja me pääsimme tapaamaan Suomessa ihania ihmisiä joululomalla. Tapaamiset ovat olleet tunteikkaita ja ihania. Vaikka lähdöt ovat aina vaikeita ja haikeita, on jäänyt upeita hetkiä mieleen, joita on kiva muistella yhdessä muun muassa kuvia katsellen.
Kieltämättä on niitä synkkiäkin hetkiä ollut, kun tunne seinien kaatumisesta on ottanut valtaa. Miellän itseni sosiaaliseksi introvertiksi, eli toisaalta kaipaan omaa aikaa ja hengähdyshetkiä arjesta. Tuolloin on aina ollut pelastuksena Nannan ulkoilutus ja soitto hyville ystäville tai hyvän musiikin kuuntelu olotilasta riippuen. En osaa kertoa kuinka monta kertaa on ollut rentouttavaa kävellä kovaa tahtia Antti Tuiskun tahdissa tai fiilistellä lenkillä Jenni Vartiaista! Suomalainen musiikki on huomaamatta valikoitunut puhelimeeni. Huomasin tämän eräällä lenkillä ollessani, kun koko lenkin aikana en ollut kuullut yhtään englannin kielistä laulua.
Pohjois-Italian sää on ollut kerrassaan ihana! Syksy kesti hetken lokakuusta kuulemma marraskuulle, talveakin oli pikkasen joulu- ja tammikuun aikana, kevät alkoi jo helmikuussa! Meille hulluille suomalaisille nauretaan, kun kuljemme huhtikuussa shortsit jalassa, vaikka lämpöä on ”vasta” 22. Aurinko paistaa kuumasti, vaikka olisi pilvinen päivä. Ensi viikolle on luvattu sekä 27 astetta lämpöä että vesisateita. Heinä-elokuun kuumuus vuorostaan yllätti viime kesänä! 40 asteeseen ei ihan päästy, mutta tuulisena päivä tuntui, että olisi kävellyt suurta hiustenkuivaajaa vasten. Elokuussa tuntui koko kaupungin olevan suljettu, kun kauppiaat olivat lomilla.
Kahvinkeittimen kanssa tapeltiin muuton jälkeen paljon. Moccamasteriin oli kallista tilata suodatinpusseja, oikeanlaista jauhettua kahvin purua ei löytynyt edes Lidlistä ja lopulta kahvinkeittimen on/off-nappi hajosi. Tilasimme kerran suodattimia, sain lahjaksi sähköisen kahvimyllyn, mutta lopputulemana MoccaMaster joutui kaapiin helmikuun loppupuolella. Uusi on/off-nappi maksaisi 25 euroa, ehkä sen joskus ostan, mutta tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen meidän italialaiseen kahvinkeitimeen. Harvoin juon espressoa, toisin kuin mieheni. Valutan kahvin Muumi-kuppiin ja laitan lorauksen maitoa, kuten aina. Sokeria on tullut nykyisin laitettua aavistuksen, jotta maku ei olisi niin kitkerä.
Vuosi on mennyt todella vauhdikkaasti. Korona on muuttanut koko maailman, emmekä tiedä esimerkiksi kuinka paljon mieheni valmistuminen viivästyy kaiken tämän vuoksi. Tällä hetkellä tällaisista asioista on turha stressata: mieheni valmistuu, kun on sen aika. Koko maailma tuntuu olevan tällä hetkellä PAUSE-tilassa, kuin odottamassa tilanteen normalisoitumista. Me jatkamme täällä elämistä. Nautimme Italian säästä ja mukavista ihmisistä sekä vain olemisesta.
Vuosipäivän kunniaksi saatamme avata ensimmäisen Prosecco- pullon,
kippis ja kulaus!
Kun muistelen viimeisiä päiviä Suomessa, mieleeni tulee ensimmäisenä onni ja autuus. Kaikki ne ihmiset, jotka tapasimme vielä viimeisinä päivinä, ystävät jotka auttoivat tuntien ja minuuttien loppuessa päivistä. Olette aivan ihania!
Olemme tutustuneet moniin upeisiin ihmisiin vuoden aikana ja saaneet ystäviä naapureistamme. Eräs ensimmäisistä kontakteista oli, kun naapurimme tuli esittäytymään. Tämä tapahtui samana päivänä, kun muuttokuormamme saapui. Hän asuu yläkerrassamme ja kertoi nähneensä meidät jo sinä päivänä, kun kävimme katsomassa asuntoa sateisena toukokuun torstai-aamuna. Hän kertoi asuntomme olleen kolme vuotta tyhjänä ja että hänen poikansa pitäisi nyt rauhoittua, ettei meidän perheen elämä häiriintyisi jatkuvasta tömistelystä! Äänet eivät ole meitä häirinneet, mutta lapsistamme on tullut todella hyviä ystäviä!
 |
| Nämä kukat ihastuttivat jo viime keväänä |
Myös moniin muihin naapureihin olemme päässeet tutustumaan: muuttaessamme meitä tuli moikkaamaan niin englantilainen kuin suomalainen naapuri! Valitettavasti suomalainen menehtyi joulun alla, mutta onneksi ehdimme tapaamaan syksyn aikana muutamia kertoja. Moni naapurimme ja uusi tuttavamme ovat englanninkielen opettajia, joten olen päässyt valitettavan helpolla Italian kielen oppimisen suhteen. Onneksi osa naapureista puhuu vain italiaa, joten kieltä on tullut sitä kautta käytettyä edes vähän. Vuosi sitten en olisi osannut edes aloittaa keskustelua, saati sanoa huomenta naapureille! Nyt sentään pystyn jollain tavalla kertomaan asioita ja ymmärtämään heidän puhetta.
Viime kesänä ja syksynä meillä kävi myös vieraita Suomesta ja me pääsimme tapaamaan Suomessa ihania ihmisiä joululomalla. Tapaamiset ovat olleet tunteikkaita ja ihania. Vaikka lähdöt ovat aina vaikeita ja haikeita, on jäänyt upeita hetkiä mieleen, joita on kiva muistella yhdessä muun muassa kuvia katsellen.
Kieltämättä on niitä synkkiäkin hetkiä ollut, kun tunne seinien kaatumisesta on ottanut valtaa. Miellän itseni sosiaaliseksi introvertiksi, eli toisaalta kaipaan omaa aikaa ja hengähdyshetkiä arjesta. Tuolloin on aina ollut pelastuksena Nannan ulkoilutus ja soitto hyville ystäville tai hyvän musiikin kuuntelu olotilasta riippuen. En osaa kertoa kuinka monta kertaa on ollut rentouttavaa kävellä kovaa tahtia Antti Tuiskun tahdissa tai fiilistellä lenkillä Jenni Vartiaista! Suomalainen musiikki on huomaamatta valikoitunut puhelimeeni. Huomasin tämän eräällä lenkillä ollessani, kun koko lenkin aikana en ollut kuullut yhtään englannin kielistä laulua.
Pohjois-Italian sää on ollut kerrassaan ihana! Syksy kesti hetken lokakuusta kuulemma marraskuulle, talveakin oli pikkasen joulu- ja tammikuun aikana, kevät alkoi jo helmikuussa! Meille hulluille suomalaisille nauretaan, kun kuljemme huhtikuussa shortsit jalassa, vaikka lämpöä on ”vasta” 22. Aurinko paistaa kuumasti, vaikka olisi pilvinen päivä. Ensi viikolle on luvattu sekä 27 astetta lämpöä että vesisateita. Heinä-elokuun kuumuus vuorostaan yllätti viime kesänä! 40 asteeseen ei ihan päästy, mutta tuulisena päivä tuntui, että olisi kävellyt suurta hiustenkuivaajaa vasten. Elokuussa tuntui koko kaupungin olevan suljettu, kun kauppiaat olivat lomilla.
Vuosi on mennyt todella vauhdikkaasti. Korona on muuttanut koko maailman, emmekä tiedä esimerkiksi kuinka paljon mieheni valmistuminen viivästyy kaiken tämän vuoksi. Tällä hetkellä tällaisista asioista on turha stressata: mieheni valmistuu, kun on sen aika. Koko maailma tuntuu olevan tällä hetkellä PAUSE-tilassa, kuin odottamassa tilanteen normalisoitumista. Me jatkamme täällä elämistä. Nautimme Italian säästä ja mukavista ihmisistä sekä vain olemisesta.
Vuosipäivän kunniaksi saatamme avata ensimmäisen Prosecco- pullon,
kippis ja kulaus!
Kommentit
Lähetä kommentti