Kaksi vuotta Italian viemänä

Kaksi vuotta sitten nousimme lentokoneeseen ja jätimme hyvästit ystäville, naapureille ja sukulaisille. Ainakin se siltä tuntui. Olimme viettäneet viimeisen Vapun ystäväperheen kanssa puolityhjässä kodissamme, heitimme vikat heipat naapureille ja heidän lapsilleen sekä illallistimme vielä viimeisen kerran sukulaisten kanssa. Olo oli jännittynyt, innostunut ja surullinen samaan aikaan. Tunteet elivät vuoristorataa pahimmasta päästä. 
Muistan kuinka pitkän päivän ja junasekoilujemme jälkeen saavuimme uuteen kotikaupunkiimme. Vaikka oli ilta, oli lämmin. Meillä ei ollut yösijaa ja etsimme motellin, jossa yöpyä. Uni maistui. Nyt tuosta yöstä on kaksi vuotta.
 
Istuin tässä eräänä aamuna samalle penkille keskustaan, jonne istuimme seuraavan päivänä muutostamme. Katselin ympärilleni ihastuneena. Silloin en tiennyt, että kyseessä on keskustan aukio. Muistelen mennyttä aikaa ja pakahdun. 
Rakastan tätä pientä Italialaista kaupunkia kaikkine kujineen, puistoineen ja ihmisineen. Edelleenkin kulttuurishokkeja tulee, mutta ei se haittaa. Olen onnellinen. Kaksi vuotta on kulunut nopeasti.

Kuopus oli muuttaessa alle vuoden ikäinen vauva, joka ei liikkunut minnekään. Nyt hän on aurinkoinen, mutta kovapäinen uhmailija, joka vain nauraa vanhempien kielloille ja varastaa naapurin potkulaudan omaan käyttöön. Hän on pysäyttämätön. Hän puhuu suomea kotona, italiaa naapureille ulkona ollessa. Välillä neidin puheesta huomaa, että hän ajattelemattaan puhuu Suomea Italian kieliopilla: hän kääntää sanajärjestystä hassusti: esimerkiksi musta kissa on kissa musta, kaunis kukka on kukka kaunis. Kuopuskin pääsee aloittamaan täällä esikoulun, sillä Italiassa vapaaehtoinen esikoulu alkaa 3-vuotiaana. Hän on asunut kaksi kolmasosaa elämästään täällä.

Esikoisemme aloitti esikoulussa 5-vuotiaana, ja nyt hänellä on päättymässä ensimmäinen kouluvuosi. Hän tykkää liikunnasta ja äidinkielestä, muttei välitä tieteestä. Hänellä on luokalla hyvä henki ja ystäviä, jotka auttavat häntä välillä jopa liikaa, jos opettajalta kysyy. Hän puhuu mielestäni hyvin italiaa ja opettelee koulussa myös englantia. Opettajan kertoman mukaan esikoinen on hyvin käyttäytyvä, muut huomioon ottava nuori neiti. Haasteena on vain edelleen kielen lausunta ja rohkeus puhua. Hänellä tulee kyllä n
ykyisin jo monet leikit ja "unipuheet" italiaksi kotonakin, mutta ymmärrän opettajan huolen. Kaksi todella erilaista kieltä päivittäin käytössä.Italian kielen pehmeät äänteet aiheuttavat päänvaivaa kummallekin meistä, mutta koulussa ollaan tietenkin tarkempia. Suomen kieli on aika kovan kuuloista, naapuriani lainatakseni, joten kielemme ei kirjaimellisesti ole tottunut menemään sellaisiin asentoihin, joita italian kielessä tarvitsee. Koulupäivän ja kotiläksyjen jälkeen esikoinen usein juoksee ulos vielä leikkimään pihalla poikien kanssa, sillä hän on pihan ainoa tyttö.
 
Minä olen alkanut pohtimaan omaa hyvinvointiani. Jouduin irtisanoutumaan työpaikastani Suomessa. Tajusin samoihin aikoihin, että nyt jos koskaan, minullakin olisi aikaa opiskella uusi ammatti. Hain kouluun ja teen nyt eri linjoille valintakursseja. Haluan olla vanhempana Tradenomi AMK. Katsotaan minne kurssini sisällöt minut päästävät vai päästävätkö minnekään. Lisää tästä taipaleesta voit halutessasi lukea blogissani "Alanvaihdon unelmia". Italian kieleni on karttunut hyvin, varsinkin nyt kun voimme taas ulkoilla naapureiden kanssa. Pystyn hyvin keskustelemaan 1-2 henkilön kanssa yhtä aikaa, mutta useamman kanssa tipun rattailta niin sanotusti. Edelleen haasteita on puhua tulevasta, mutta menneestä kertominen on alkanut jo sujua. Italialaiset käytöstavat eivät ole edelleenkään hallussani: röyhkeänä huikkaan "Ciao" vieraammille ihmisille "Salve":n sijaan. Tämä on kuin sanoisi "Moro" jollekin tuntemattomalle "Päivää"n sijaan. En myöskään osaa Teititellä, paitsi jos vahingossa sanon miestä sanalla "Lei" (=hän naisesta, mutta myös teitittely-termi). Moukka olen! 

Mieheni koulu on venynyt Koronan vuoksi. Viimeisin koulun antama todistus arvioi hänen valmistuvan toukokuuhun 2022 mennessä. Hänen piti alunperin valmistua jouluksi 2020, mutta toisin kävi. Kouluaika tuplaantui ja niin myös meidän Italiassa asuminen. Onneksi Suomen Kela on ollut myötämielinen opiskelujen viivästymiseen tänä erittäin outona ajanjaksona ja jatkanut opintotuen maksua. Vielä olisi kursseja, kokeita ja tunteja käymättä aikamoinen määrä, vaikka jatkuvasti hän on opiskellut kotona ollessaan.

Kaikkiaan minulla ja myös perheellämme on hyvä olla. Paljon on stressattu, mutta meillä on ollut onnea ja suojelusenkeleitä matkassa. Toivotaan, että ne kymmenet neliapilat, jotka olemme täällä löytäneet, toisivat meille onnea jatkossakin. Suomessa niitä kun ei löytynyt kuin muutama. Kun mietin kulunutta kahta vuotta, minusta tuntuu, että olen löytänyt kotini. En osaa sanoa, asummeko täällä vielä vuoden päästä, todennäköisesti. Entäpä kahden, sitä ei tiedä kukaan. Välillä ikävä Suomeen on raastava ja kaipaus sinne on suuri. Mutta Italia on saanut suuren paikan sydämestäni. Suuremman, kuin olisikin kuvitellut tänne muuttaessa.

Hyvää 2-vuotispäivää meidän etapille, ehkäpä avaamme Prosecco-pullon vuosipäivämme kunniaksi! Ensimmäinen Proseccomme avautui päivälleen vuosi sitten.



*** *** *** ***
Päivittelen myös pienempiä juttuja sekä Instagramissa että Facebookissa, joten rohkeasti vain tykkäämään ja seuraamaan! Sieltä löydät muun muassa paljon pieniä extrapostauksia ja ruoka-aiheisia juttuja!


Kommentit

Katsotuimmat